tiistai 4. tammikuuta 2011

Päivä 68 | Helsinki - Vantaa

4.1.2011
Aatonaatona tuli sitten soitto… jouluaaton aattona. Heikki Eilo soitti satamasta, että pyörät ovat noudettavissa! Tulivat sitten noin 2 viikkoa etuajassa, mutta parempi niin päin kuin 2 viikkoa myöhässä. James Cargon rahtipalveluihin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Kaikki sujui alusta loppuun nopeasti, sujuvati ja ammattitaitoisesti… päinnvastoin kuin Wiktor Ekillä, missä mikään ei sujunut nopeasti, sujuvasti eikä ammattitaitoisesti. Saan vieläkin näppylöitä pelkästä Wiktor Ekin nimen näkemisestä. Kahden vuoden takainen taistelu Wiktor Ekin kanssa ei ole unohtunut. Onneksi wiktor Ek ei ole ainoa huolitsija tällä planeetalla.


Ylhäällä; Severi ja Sami siirtämässä Jukan pyörää suomitiloihin. 
Keskellä; Vuokraducato, joka söi kolme pyörää kerralla.
Alhaalla; Pyörät Suomessa. Kuljetusvahinkoja ei näkynyt... eli kaikki siinä kunnossa kuin luovutettaessa Kapkaupungissa. Oma pyörä lähti ensimmäisellä käyntiin. Muiden en kokeillut, mutta eivätköhän nekin.


Viimeisen valtakirjan sain eilen ja tänään hakemaan pyöriä SePeTo Gastronautsien Severi Keinälän kanssa. Satamassa toteamme nopeasti, että Ducato Long on meille short. Kuvittelin, että sinne mahtuu 4 pyörää kerralla, mutta ei siihen mahdu kolmea emempää… eli tietää vähän ekstra-ajoa. Viideltä iltapäivällä kaikki pyörät kuitenkin ystäväni Sami Ketolan varastossa… yes, saman Samin joka melkein oli mukana Trans-Africa matkalla, mutta joka joutui perumaan viime metreillä. Samin varastosta pyörämme matkaavat MP11-näyttelyyn messukeskukseen… ja sieltä itse kunkin kotisäilytykseen kevättä odottamaan. 


Trans-Africa matka voidaan katsoa päättyneeksi viimeistään nyt. Eli tämä blogi vaikenee. Nähdään MP11 -messuilla helmikuussa!