PeterPanBike - VSS2010 TRANS AFRICA

Päivä 68 | Helsinki - Vantaa

2011-01-04T23:12:00.000-08:00

4.1.2011
Aatonaatona tuli sitten soitto… jouluaaton aattona. Heikki Eilo soitti satamasta, että pyörät ovat noudettavissa! Tulivat sitten noin 2 viikkoa etuajassa, mutta parempi niin päin kuin 2 viikkoa myöhässä. James Cargon rahtipalveluihin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Kaikki sujui alusta loppuun nopeasti, sujuvati ja ammattitaitoisesti… päinnvastoin kuin Wiktor Ekillä, missä mikään ei sujunut nopeasti, sujuvasti eikä ammattitaitoisesti. Saan vieläkin näppylöitä pelkästä Wiktor Ekin nimen näkemisestä. Kahden vuoden takainen taistelu Wiktor Ekin kanssa ei ole unohtunut. Onneksi wiktor Ek ei ole ainoa huolitsija tällä planeetalla.

Ylhäällä; Severi ja Sami siirtämässä Jukan pyörää suomitiloihin.
Keskellä; Vuokraducato, joka söi kolme pyörää kerralla.
Alhaalla; Pyörät Suomessa. Kuljetusvahinkoja ei näkynyt... eli kaikki siinä kunnossa kuin luovutettaessa Kapkaupungissa. Oma pyörä lähti ensimmäisellä käyntiin. Muiden en kokeillut, mutta eivätköhän nekin.

Viimeisen valtakirjan sain eilen ja tänään hakemaan pyöriä SePeTo Gastronautsien Severi Keinälän kanssa. Satamassa toteamme nopeasti, että Ducato Long on meille short. Kuvittelin, että sinne mahtuu 4 pyörää kerralla, mutta ei siihen mahdu kolmea emempää… eli tietää vähän ekstra-ajoa. Viideltä iltapäivällä kaikki pyörät kuitenkin ystäväni Sami Ketolan varastossa… yes, saman Samin joka melkein oli mukana Trans-Africa matkalla, mutta joka joutui perumaan viime metreillä. Samin varastosta pyörämme matkaavat MP11-näyttelyyn messukeskukseen… ja sieltä itse kunkin kotisäilytykseen kevättä odottamaan.

Trans-Africa matka voidaan katsoa päättyneeksi viimeistään nyt. Eli tämä blogi vaikenee. Nähdään MP11 -messuilla helmikuussa!

Päivä 66-67 | Cape Town - Jäniksenlinna | E-Afrikka - Suomi

2010-11-24T06:34:00.000-08:00

22.11.2010 | Home Sweet Home

Valkoinen kotipiha on kohdalla maananantai-iltana auringon laskettua. Olisi ollut 4,5h aikaisemmin jos Finnairin lento Madridista Helsinkiin ei olisi seissyt 4,5h lentokentällä kaikki matkustajat sisällä. Mutta sai siinä hyvää kärvistelykokemusta. Koneessa oli jokin tietokone ongelma.

Matkoilla on aina mukava olla, mutta aina on yhtä mukava palata kotiin. Niin nytkin. Suomi-rituuaaliin kuulu aina sauna, olvi ja kabanossi. Mutta yes, oli hieno matka ja oli hyvä porukka. Kaikki erilaisia mutta samalaisia. Kaikki vahvoja luonteita, joita yhdistää rakkaus moottoripyöräilyyn… ja kaikki positiivisessa mielessä riittävän hulluja lähteäkseen Afrikkaa halkomaan. Tuijan ja Samin puolesta jäi tietty harmittamaan, kun heillä matkat peruuntuivat viime metreillä. Mutta ensi kerralla sitten… :]

Ja kiitos Ari, Jari, Jukka, Markus, Pasi, Pekka ja Teijo vielä omasta ja edustamani yhtiön puolesta monivärisestä upeasta matkasta. Samalla porukalla lähtisin milloin vain ajamaan Afrikan toista laitaa! Eikun erinomaista loppuvuotta, joulua ja uutta vuotta ryhmälle sekä kaikille tämän blogin lukijoille. Haikealtahan se tuntuu, mutta tämä alkaa niin sanotusti olemaan tässä tämän seikkailun osalta. Tavataan MP11 -näyttelyssä!

Ylhäältä Ari, Jari, Pekka, Pasi, Teijo, Jukka, Markus & Peter :)

Päivä 65 | Cape Town / Hyvän Toivon niemi | Etelä-Afrikka

2010-11-20T13:25:00.000-08:00

20.11.2010

164 Nissan Tida kilometriä | +18 - +22 | Puolipivistä, pilvistä ja sataa.

Markus ja Jukka menevät omille retkille. Ari jää hotellille meditoimaan? … ja me loput vuokraamme Nissan Tiidan (jotakin samaa kuin VW Golf Plus) ja suuntaamme hyvän toivon niemelle. Ja pahuksen upeat tiet ja maisemat tuolla niemellä ovat. Vähän sataa, sataa ropisee ja toteamme, että autoilussakin puolessa. Itse en ehkä kuitenkaan lähtisi Nissan Tiidalla Afrikkaa halkomaan… ja veikkaan että ei kukaan muukaan… ;)

Simon's Townissa ryhmämme maalatut strutsin munat lisääntyvät kolmella. Yksi niistä minulla, joka olen matkamuistojen ostokiellossa… mutta ehkä Ritva ymmärtää kun siihen maalattu hienosti maapallo!? Hyvän Toivon niemen päässä ostamme ainoastaan tarrat ja näemme strutsin.

Takaisin cape Townissa kuuden kulmissa. Pojat suuntaavat Cape Townin yöhön. Minä olen lälly ja jään hotellille blogittamaan ja purkamaan meiliruuhkaa.

Hyvän Toivon niemeä pilvien alla.

Matkamuisto-ostoksilla… taidamme olla vähän kuin naiset. Heti kun jotakin ostettavaa niin ostetaan… ;) ... Hondamiehellä pysynyt kuitenkin pää kylmänä!

Hyvän Toivon niemen päässä poseeraamassa.

Mikä muu saa Pasin onnelliseksi kuin moottoripyörällä ajo? Oikein, kahvi ja juustokakku!

Tien varressa hengaillut strutsi, joka oli selvästi tottunut valokuvamallina olemiseen.

Päivä 64 | Cape Town | Etelä-Afrikka

2010-11-20T13:13:00.000-08:00

Pyörien pakkaus päivä. Aika pakata matkarakkaamme lähtökuntoon. Aamulla tosin ensin Jarin kanssa kierros Waterfontiin, joka Cape Townin turismin getto. Waterfront voisi yhtä hyvin olla Kaliforniassa ja näyttääkin Kalifornialta paljon enemmän kuin Afrikalta. Hieno on mutta hajuton ja mauton ostoskeskushotellikeskittymä… ja jos Waterfont olisi ensikontakti Afrikkaan sitä saattaisi helposti tuntea itsensä petetyksi… ;)

Kaikki pyörien luona kello puoli kaksi… paitsi Pekka joka lähtenyt matkamuisto-ostoksille. Tulee kuitenkin puoli tuntia myöhässä vanhan 26 tuumaisen Saloran kokoinen laatikko pakkarilla. Mitä laatikossa on jää arvoitukseksi… 'jotakin painavaa' Pekan mukaan.

James Cargon pyörien luovutuspiste löytyy pienen harhailun jälkeen. Sain osoitteeksi Milner Road 28, joka puoliräjähtänyt talo keskellä mustien asuinaluetta sataman lähistöllä. Oikea osoite Milner Street 28 löytyy muutaman puhelun ja avuliaan paikallisen opastuksella, jonka perässä ajamme lopulta pihaan saakka.

Itse luovutus nopeaa ja tehokasta. James Cargo ainakin tähänastisten kokemusten perusteella Wiktor Ekin vastakohta, josta pelkkiä karvaita muistoja parin vuoden takaa. Luovutostapahtuma on ohi puolessa tunnissa ja taksiin. Kypärät hotelliin ja Waterfrontin ostoskeskukseen strutsinmunaostoksille… ja kaikenlaista muuta tuliaista tuntuu tarttuvan matkaan.

Hyvätkin matkat päättyvät, ja illalla psyyke alkaa reagoimaan, että tämä seikkailu alkaa olla väistämättömästi ohi. Jos aikaa ja mahdollisuuksia olisi taitaisin saada ainakin muutaman kaveriksi ajamaan Afrikan itäpuolta takaisin ylös. Mutta se itäpuoli jää toistaiseksi seuraavaan kertaan.

Viimeinen ajopätkä tällä matkalla. Eli menossa luovuttamaan pyöriä James Cargon hoiviin. Pöytävuori taustalla.

Matkarakkaamme varastossa odottamassa ensi viikon laivausta. Suomeen pyörämme ovat odotettavissa Tammikuun alkupuoliskolla. Saa näkee. Ja mikäli yllättäviä viiveitä ei tule, ne ovat esillä MP11 -messuilla messukeskuksessa. Pekan pyörä pitää tosin varmaan viedä BMW'n uusien pyörien osastolle kun tuo meni pesemään sen tänään… ;)

Junassa… eikun taxissa on hauska matkustaa. Paluumatkalla keskustaan pyörien luovutuksen jälkeen.

Waterfontin kellotorni, joka yksi Cape Townin virallisista nähtävyyksistä.

Pöytävuori Waterfrontin näkökulmasta.

Päivä 63 | Cape Agulhas - Cape Town | Etelä-Afrikka

2010-11-20T10:45:00.000-08:00

18.11.2010 | CA - CT

268km | +21 - +26 | Sol

Viimeinen ajopäivä vaan ei vaatimatomin ainakaan teiden ja maisemien puolesta. Rantatie Cape Agulhaksesta Cape Towniin kerrassaan hulppea. Stanfordin ja Sommersetin välinen osuus koko matkan upein! Ja kaikki koneet kulkivat Cape Towniin saakka. Minulta tosin jäi lenkkiavainsarja Cape Agulhaksen hotellin pihaan. Voitaneen väljästi tulkiten laittaa kämppiksen Pekan piikkiin kun ei huoneen tarkastuksen lisäksi tarkastanut kämppikesen pyörän ympäristöä… :)

Pääsyy unohdukseen kuitenkin vasen sivulaukkuni joka päätti pudota hotellin pihaan samalla hetkellä kuin pukkasin pyöräni keskijalalta ketjujen viimeisen kiristyksen jälkeen. Laukun yksi kannake oli murtunut. Mutta laukulta oiva valinta pudota hotellin pihalla eikä pyörän liikkuessa.

Toinen tauko on tänään uimatauko. Jukka ehdottaa uimista ja saa kannatusta. Atlanti mukavan raikas ja erittäin raikas. Uimarannalta valaiden bongaukseen. Reitti alueemme myös valasaluetta… ja pingviinialuetta. Valasbongauksessa ei onni matkassa mutta pingviinibongauksessa on matkassa. African pingviinejä on satoja paikalla odottamassa meitä.

Matkaa ei tänään reilua kahtasapuoltasataa enemmän mutta onistumme kuluttamaan siihen helposti 8 tuntia. Cape Townissa kuitenkin hyvässä ajassa ja hotellimmekin löytyy ongelmitta. Tänään viralliselle päätöspäivälliselle Cafe Afrikaan, joka raamatun mukaan instituutio Cape Townissa. Ja yes, paikka sopii Afrikan matkan päätökseen enemmän kuin hyvin. Mitään ei tarvitse tilata vaan ruoka putoilee eteen monilukuisina pikkuannoksina eri maista. Tarjoilemisen lisäksi henkilökunta tanssii ja soi.

Beach Boys… Teijo ja Markus menee. Pasi ja Ari tulevat. Ari kävi uimassa ajovaatteet päällä!

Jukka ja Pasi ovat juuri bonganneet valaan :)

African pingviini kolona Kleinmondissa.

Pasi poseeraamassa koko matkan upeimmalla tienpätkällä Sommersetin lähistöllä.

Cafe African henkilökuntaa kohdassa soi.

Päivä 62 | Sellenboch - Cape Agulhas | Etelä-Afrikka

2010-11-20T09:39:00.000-08:00

17.11.2010 | Sellenboch - Cape Agulhas

201km | +18 - +24,5 | Aurinkoa ja puoliaurinkoa

Ketjujen kiristys ja matkaan. Markuksen jousi sekin yhä hengissä… enää reilu 400km sen tarvii kestää. Saman kuin ketjujeni. Matkaan kuitenkin vasta puoliltapäivin ja Sellenbochissa tuntuu hetken, että tänään ei niin niskoja irroittava tuuli. Se kuitenkin harhaa ja kohta puskemme niskat vinossa kunnon vastatuuleen… ;]

Suuntana Cape Agulhas, joka Afrikan eteläisin piste… muutama kilometri ennen eteläpistettä löytyy kuplajuomakauppa. Kuplajuomat varaudumme kuitenkin juomaan vasta aamulla. Takapoikien saapumisajasta kun ei tietoa. Viimeisen Jukalta tulleen vietin mukaan ajavat oikopolkuja. Oikopolkuajoitus kuitenkin täydellinen. Ennätämme ola eteläkärjessä kaksi minuuttia kun takapojat kaartavat paikalle. Homma alkaa olla hoidettu. Omaan mittariin kertynyt Jäniksenlinnasta 22788 kilometriä, eikä muiden mittarit siitä paljoa poikkea. Kuplajuomat, tarrojen ostoon ja epäviralliselle päättäripäivälliselle. virallinen vasta huomenna kun Cape Town kohdalla.

Ääripäät muistuttavat toisiaan. Cape Agulhaksessa on kylmää ja tuulista kuten Nordkapissa… ei kuitenkaan niin kylmää kuin Nordkapissa. Itse Cape Agulhaksen kylä voisi sekin olla Norjassa. Mukava fiilis. Kaikki matkan toisessa päässä niin miehet kuin koneet ehjinä. Huomenna ollaan jo vähän niinkuin paluumatkalla, kun suunta vähän pohjoiseen… :]

Atlanti putkahti tänään näkyviin Sommersetin kohdalla.

Edessä Cape Agulhaksen majakka ja viimeinen kilometri.

Perillä Afrikan eteläisimmässä pisteessä ja kohdassa missä Intian valtameri ja Atlantti kohtaavat. Pekka ei malttanut odottaa ihan kuvan oton aikaa kuplajuomaansa… :)

Pekan loppukaato eteläpisteeseen. Ja pekan sisäänajettu gsa1200 on nyt myytävänä uudehkolla Öhlins iskarilla.

Jari vetäisi eteläpisteessä juhlasikarin.

Päivä 61 | Springbok - Sellenboch | Etelä-Afrikka

2010-11-19T22:40:00.000-08:00

577km | +27 - +37 | Sol & Wind

Ketjuja ei tee mieli aamulla katsoa, mutta pakko se on. Ja hyvä on, sillä löysimmästä kohdasta ne voi melkein nostaa pois takarattaalla. Kardaani olisi kova sana? … ;) … ketjujen kiristys ja tankille jossa Namibian rahojamme vain pyöritellään ja palautetaan. Namibian dollarin ja Etelä-Afirikan rahan randin kurssi on. Randi toimi Namibiassa ongelmitta ja niin meille sanottiin Namibian dollarin toimivan Etelä-Afrikassa. Todellisuus on kuitenkin toinen ja jopa kaikki Etelä-Afrikan pankit eivät huoli Namibian rahaa.

Tien päällä olemme Pasin kanssa yhdeltätöista kaikkien kevätjuhlaliikkeiden. Muutama mutka on tänään tarjolla… itseasiassa aika montakin moninaisissa ja upeissa viljelymaisemissa, joita viinivilljelmät hallitsevat. Tuuli yllättää meidät myös. Se puhaltaa suoraan päin ja kovaa. Paikalliset sanovat, että se alkaa näihin aikoihin ja päättyy helmikuussa. Emme jää odottamaan helmikuuta vaan puskemme eteenpäin. Bemarin gs800 touringplexin suunnittelijoille lähetän pahimmissa puuskissa pari hapanta ajatusta kun pää yrittää irrota paikaltaan. Lipan irroittaminen kypärästä auttaa vähän.

Iltapäivän alussa tulee etupojilta viestiä, että ovat Sellenbochin viinissä. Takapojista ei kuulu ennen iltaa, koska urakoitu on. Teijo, Jukka ja Pekka ovat ajaneet reilu 800km päivän ja 300km päässä. Minä ja Pasi löydämme etupojat lompsimasta kohti hotellia jalkapatikassa Sellenbochin hotellikadultamme. Kohtaamme kaikki huomenna Cape Agulhaksessa, joka Afrikan eteläisin piste. Cape Agulhaksesta ei vielä tiedä mutta Sellenboch on yes vaikka on enemmän eurooppaa kuin afrikkaa… mutta koko Etelä-Afrikka on kaikkea muuta kuin se mielikuva joka kansakoulun penkillä tuli Afriksta… ;) …

Tarraa kertyy vaan vielä hyvin mahtuu lisää ainakin toisen moisen matkan verran.

Viiniä ja vuoria… eli ei niin inspiroivat suorat loppuivat tänään.

Heiniä ja vuoria. Monessa kohtaa maiseman veikkaisi keskieurooppaan ennemmin kuin afrikkaan.

Etupojat patikkaretkellä idyllisen Sellonbochin maisemissa.

Päivä 60 | Mariental - Springbok | Namibia - Etelä-Afrikka

2010-11-18T22:43:00.000-08:00

688km | +17,5 - +41 | Sataa, paistaa, pilvistää.

Herätessämme sataa. Lähtiessämme liikkeelle sataa. Sade loppuu kuitenkin tunnin liikkeen kuluttua minun ja Pasin kohdalta. Etupojat ajavat paisteessa. Takapojilla (Teijolla, Jukalla ja Pekalla) sen sijaan mielenkiintoisin päivä. Sossuslveissä sataa… ja tapoikien tielle sataa koko päivän ja siitä tiestä suurin osa hiekkatietä. Ja kuten jo tiedämme, Honda ei kaadu. Ei myöskään märällä ja liukkaalla mutavellitiellä vaikka Teijo joutuu välillä Hondaansa lykkäämään kun tagagummi vain pyörii tyhjää. Hondamies on erimies. Pasikin on jo harkinnut vakavasti Hondamiehen uraa… ;)

Namibia kuumenee ennen kuin loppuu. Namibian lopussa on jotakin hyvin paljon samaa Death Valleyssa niin maisemallisesti kuin lämpötilalisesti ja pääsemme Pasin kanssa ajamaan yli 40 asteen lämpötiloissa. Etupojilta tulee viestiä, että eivät malttaneet pysähtyä Springbokiin. Ei saada Pasin kanssa etupoikia kiinni tänään. Mutta huomenna kyllä. Varaan illalla Sellenbochista hotellin, jonne etu- ja keskipojat kokoontuvat. Sellenboch on Etelä-Afrikan viinialueen keskus joten etupojat viihtyvät siellä kyllä vaikka tulevat aikaisemmin.

Oma ranne on kipiä ja välillä pahuksen kipiä mutta sitä enemmän murheen kryyniksi ovat nousemassa ketjuni, jotka ovat kirjaimellisesti finaalissa. Ne eivät pysy kireällä ja venyvät venymistään. Kiristysvarat alkavat niin ikään olemaan loppu ja kuluneet epäkeskoiksi… mutta ehkä ne menevät loppuun. Uudet ovat sivulaukussa, mutta tässä kohtaa ei jaksaisi enää vaihtaa… ;) ... Markuksen jousi kestää myös tämän päivän. Etupojat jäävät Gelnwilliamiin yöksi, joka noin 300km Sellenbochista.

Märkää oli takajoukon pojilla… rapatietä ei kuitenkaan paria sataa kilometriä enempää.

Jukka poseeraamassa Sossulvein dyyneillä.

Pasi päivän tärkeimmässä hommassa. Uuttaa tarraa liimaamassa.

Suora joka päättyy Etelä-Afrikkaan. Viimeinen rajanylitys oli tänään… ei niin nopea kuin Suomen ja Norjan raja mutte ei paljon hitaampikaan.

Loppu häämöttää. Tuohon 679km'n laskettava kuitenkin vielä reilu 400km lisää. Se tulaa Cape Agulhas koukkauksesta. Cape Agulhas Afrikan Nordkapp eli Afrikan eteläisin piste... jota ei voi jättää väliin.

Päivä 59 | Windhoek - Mariental | Namibia

2010-11-16T23:44:00.000-08:00

428km | +26,5 - +34,5 | Hot Sunny Day ja pari pisaraa

Rentoiluaamu ja jako kahteen. Markus päättää pysyä asvaltilla kengurupyöränsä kanssa mikä viisas ja ainoa oikea päätös ja jättää Sossulveihin menevät hiekkateit seuraavaan kertaan. Jari on niin ikään saanut hiekoista ja nimismiehen kiharoista tarpeekseen ja päättää pysyä asvaltilla… ja Arikin päättää pysyä asvaltilla, joten pojat lähtevät kolmin ysiltä kohti etelää.

Minullekin asvaltti olisi ollut viisautta. Kytkintä pystyn käyttämään juuri ja juuri ja välillä ei ollenkaan, mutta varsinkin isommat vauhteet vaihtuvat helposti ilmankin. Lähden Pasin, Jukan, Pekan ja Teijon kanssa taipaleelle kymmeneltä. Ensi stoppi on Arch of Heroes… Namibian sankareiden muistomerkki jossa vanha neuvostoarkkitehtuuri kukoistaa. Sankarimuistomerkiltä upeat näkymät yli Windhoekin.

Ajamme sata kilometriä etelään asvalttia ja hiekalle. Parinkymmenen hiekkakilometrin jälkeen tiedän, että hiekkatie omalla kohdalla väärä päätös. Sadan jälkeen päätän hakeutua asvaltin reunaan. Vasen käsi ei kestä röykkyytystä. Pasi saa kuulalaakeripinnasta niin ikään tarpeekseen ja lähdemme etsimään asvalttia. Teijo, Pekka ja Jukka jatkavat Sossulsveihin.

Pasin kanssa saamme ajaa toiset sata ennen kuin asvaltin reuna kohdalla mutta se löytyy ja se tuntuu taivaalliselta. Päätämme Pasin kanssa päivän Marientalin La Vida Inn majataloon. Kypäräkalja ei pysy vasemmassa kädessä perillä mutta oiekassa kyllä… ;)

Mariental ei mikään planeetan napa, mutta löytyy sieltä ravintolakin uuden huoltamon kyljestä… pöytiintarjoilu Wimpy, josta saa kaikkea kaikilla kolestrooleilla. Markuksen jousi kestää ainakin tämän päivän. Etujoukolta tulee viestiä, että ovat noin 300km meidän edellä. Takapojista ei kuulu mitään. Ilmeisesti ei kentää?

Village People? ... :)

Arch of Heroes muistomerkki Windhoekin laidalla.

Tien haarassa keskellä ei mitään matkalla Sossulsveihin. Namibian länsiosassa monilukuinen määrä joka suuntaan risteileviä hiekkateitä. Välillä pinta hyvä välillä kaikkea muuta.

Taukopaikan isäntä ihmettelemässä matkareittiämme. Pasilla kartta takalaukun kannessa.

Hyviä suoria riittävästi tänäänkin. Tässä Pasi hiekkasuoralla. Namibia on suuri ja tyhjä. Koko noin sama kuin Suomi, Ruotsi ja Malawi yhteensä. Väkeä vain 2 miljoonaa.

Päivä 58 | Maun - Windhoek | Botswana - Namibia

2010-11-16T22:21:00.000-08:00

13.11.2010 | Maun - Windhoek

828km | +18,5 - 34 | Sataa, paistaa, sataa

Tänään seikkailumme pisin ajopäivä yhdellä rajanylityksellä. Menee jos ei tule ongelmia ja meni. Markus tosin sai muutaman ylimääräisen sydämenlyönnin kun hänen bemarinsa iskari nakkasi öljyt pihalle keskellä asvalttisuoraa. Bemarin alkuperäisiskarissa onni on jousi, jonka varassa voi ajaa asvaltilla melkein normaalisti silloin kun on tasaista. Ja koko matka Windhoekiin on. Pienissä töyssyissä Markus menee kuin elastinen kenguru mutta menee koko päivän perille saakka.

Päivän ensimmäinen tunti oli kunnon sadetta ja viimeinen tunti pehmosadetta. Botswanan ja Namibian raja yhtä nopea kuin tyhjät tiet. Carnettejakaan ei leimata koska Botswana, Namibia, E-Afrikka, Swasimaa ja Lesoto yhteisessä tulliliitossa. Leimat passeihin ja matka jatkuu. Tievero tosin peritään myös Namibiassa mutta sen sijaan että sen perimiseen menisi á15min, tällä rajalla menee á1,5min… :)

Ns. perinteinen Afrikka mikä se sitten onkaan näyttää loppuvan viimeistään Windhoekiin, joka moderdi roskaton kaupunki joka voisi olla missäpäin tahansa eurooppaa. Windhoekissa onnistun myös ottamaan toiset pikkulipat. Villa Verden, Hotellimme portti on jyrkässä mäessä. Ryömin porttia kohti odottaessani se aukeamista ja luen samalla tekstejä muurista onkä huomaa jalkakäytävän reunaa johon pyöräni töpsähtää, pysähtyy, kallistuu vasemmalle ja vasemman jalan alla vain ilmaa. Koko (matkalla muutaman kilon keventynyt) painoni tulee katuun vasemman ranteen varaa ja sattuuhan se. Saa näkee kuin ajaa huomenna vai ajaako. Yöhön ainakin Panadocin voimalla.

Namibia… sinne tänään. Alkavat maat käydä vähiin ennen kuin loppuvat.

Ottaa selvää ken saa... :]

Pahkasikoja näkyi tänään Namibian puolella useita tien varressa. Ja niillä hauska tapa syödä polvillansa.

Jukka matkala southwest.

Ja näitä suoria riitti tälle päivälle. Käytännössä ajoimme tänään 800km suoraan ainoastaan viimeisellä parillakymmenellä kilometrillä ennen Windhoekiä muutama mutka. Eli itse kunkin suoraanajokokemus kasvoi roimasti.

Päivä 57 | Maun / Okavango Delta | Botswana

2010-11-15T09:37:00.000-08:00

12.11.2010 | Maun/Okavango

0km | +26 - +33,5 | Sol

Rhino Lodgessa illalla sovitun Okavango retken alku antaa vähän odottaa itseään, mutta kahdeksalta viimein matkassa. This is Africa… ;) … kuudelta oli oletuslähtö. Matka on pitkä… yli 150km suunta josta vain 34km päällystettyä. Jos tulet tänne paremmalla ajalla niin ota kahden päivän retki. Okavango silti palkitsee kävijänsä 3h suunta matkasta riippumatta.

Okavango pesee Tansanian Ngorongoron mennen tullen palatessa. Alue on kerta kaikkiaan upea laajoine kosteikkoineen. Mikä myös ykköstä, muita turisteja ei juuri näy yhtä jeeppiä tunnissa enempää. Leijoniakaan ei näy, mutta suurin koskaan näkemäni norsulauma. Noin 200 fanttia. Muchos kirahveja, hippoja, guduja, antilooppeja, pahkasikoja, seeproja, outoja lintuja… sekä yksi krokotiili ja yksi orava… :)

Arilta ja Jarilta Okavango jäi seuraavaan kertaan omatoimikissansilitysretken vuoksi, mikä harmi, mutta plussapuolella, että Ari ehti iltapäivän tunteina hankkia itselleen Maunista uuden eturenkaan. Nairobissa alle laitettu krossirengas oli finaalissa. Jarin takagummi sekin noin finaalissa, mutta menee ehkä vielä päivän. Omia ja Jukan Anakee2'a olen seuraiilut pienellä ihmetyksellä… meidän molempien pyörissä eturengas näyttää kuluvan nopeammin kuin takarengas… mutta kattotaan nut loppuun ennen kuin tuomitaan… ;)

Turistit lähdössö Okavango Deltalle kunnon turistipelillä. Toyota Landcruiserilla... joka taitaa olla Afrikan yleisin auto ainakin maastoautosarjassa.

Fantteja kylvyssä… eikä nämä ainoat. Koko lauma oli noin 200 fantin kokoinen.

Kirahvit löytäneet varjoa… se ei ole aina kirahville helppoa.

Deltalla krokotiilinbongausretkellä… yksi bongattiin… ja pesiviä marabouhaikaroita ja pesiviä keltanokkahaikaroita… ja pari hippoa. Ja monta tunnistamatonta lentävää lintua. Tummin kuvassa on Amy Rhino Lodgesta, joka hänkin ensimmäistä kertaa Okavangon delta alueella.

Keltanokkahaikara. En tiedä onko kuinka harvinainen, mutta tämä kuva on Visa omistettu sinulle kun toivoit jotakin lintukuvaa.

Päivä 56 | Livingstone - Maun | Zambia - Botswana

2010-11-15T08:59:00.000-08:00

11.11.2010

678km | +24,5 - + 32,5 | Aurinkoista

Markuksen temppuileva Garmin hyytyy lopullisesti Livingstonen kauniiseen aamuun, mikä kyllä vähän epäreilua sillä Markus ryhmän innokkain navigaattorimies. Oma garminini on ollut monta päivää hyvällä tuulella, eli toiminut ongelmitta. Toivottavasti jatkaa samaa malliin.

Kasilta meitä on pihalla kuusi lähdössä. Jarin ja Arin pyörät jäävät parkkiruutuun. Pojat lähtivät jo puolitoistatuntia sitten silittämään kissoja. Yksi satasella, kaksi 170'llä. Meillä muilla Botswanan raja lähenee nopeasti aina siihen hetkeen saakka kun Pekka muistaa, että ei muistanut ottaa puhelintaan matkaan. Muutaman soiton jälkeen selviää että puhelin tallessa ja kissaryhmä tuo sen tullessaan.

Zambiasta Botswanaan menemme vesiteitse lautalla Zambezi joen yli. Rajan ylitys käy rivakasti lautasta riippumatta aina Botswanan rajan viimeiselle rastille saakka. Se viimeinen rasti on tievero rasti mallia 70-luvun neuvostoliitosta. Tieverotäti täyttää käsin kymmenen blankettia, iskee paljon leimoja ja käyttää konepyöräkuljettajaa kohti á15 min. Lyhyelläkin matikalla selviää kuinka kauan siinä kärvistellään… ;)

Mutta kun kaikki tarvittavat leimat koossa niin matka taittuu Botswanassa. Tiet erittäin hyviä, erittäin suoria ja erittäin autottomia. Kaksi autoa näköpiirissä yhtä aikaa alkaa jo jonkun ajan kuluttua tuntumaan ruuhkalta. Eli 100km taittuu tunnissa helposti. Eläimet Botswanan pohjoisessa ainoa vaara. Norsuja on tien varressa kuin poroja lapissa.

Natassa saan Ritvan Suomesta laittamia pulia ongelmitta postista joka myös Western Union. Hetki taas rahaa… ;) … kun pulat taskussa katsomme kelloja ja toteamme, että Mauniin ehtii valoisaan aikaan… ja ehti. Ari ja Jari eivät ehtineet. Kissojen silitykseen meni sen verran aikaa, että pojat jäivät 200km päähän Maunista. Ne kissat kesyjä leijonia.

Markus, Pasi, Jukka ja Teijo aamiaisella. Keskiluokkaista hapatusta tämä paikka, mutta se sopii meille aina välillä... ;)

Zambia - Botswana ferry express. Pyörien kanssa ei ongelmia saada kyytiin. Mutta rekkakuski en haluaisi olla. Jonot molemmilla puolilla kilometrejä ja yksi rekka kerrallaan.

Putztkliin… Markus desinfioimassa kenkiään, jotta pääsee Botswanaan… yes, jokaisen oli tehtävä sama.

Suora jota seurasi suora jota seurasi suora jota seurasi suora jota seurasi suora jota seu... ja ainakaan äkkipäätä Botswana ei ole maa johon tullaan nauttimaan mutkateistä.

Pekka ja fantti… Pohjois-Botswanassa elefantti tien varressa tuntuu olevan yhtä yleinen kuin poro lapissa tien varressa. Pekka lähti tilanteesta ensin kun fantin korvat heilahtivat ja vasen etutassu alkoi ruopimaan... itseasiassa lähdimme kaikki... ;)

Päivä 55 | Livingstone / Victoria Falls | Zambia

2010-11-13T21:53:00.000-08:00

0km | +28 - +34 | Puoliaurinkoista ja iltapäivä ukkosta.

Victoria Falls päivä. Tänään olemme turisteja. Avolava-auto lavapenkeillä noutaa miedät kymmeneltä. En ihan tarkkaan ottaen tiedä mitä on tullut ostetua, mutta jonkinlainen Victoria Falls -adventurepaketti, josta ei selviä kuivin jaloin. Ja lähtöpisteessä alkaa toden totta haiskahtamaan kostealta kun eteemm kannetaan pelastusliiviä, melaa ja kypärää.

Pieni jalkapatikkakierros putousten yläpuolella ja vaellus alas. Alhaalla meidät laitetaan pahteen kumiveneeseen ja niillä putousten juuren. Putoavan veden alle menemme vaeltaen ja uiden. Emme tietty kovimmin laskevaan kohtaan vaan vähän sivummalle. Victoria Falls on upea paikka kuivimpaankin aikaan. Saati sitten kevääällä sadekauden päätyttyä kun vesi on korkeimmillaan Silloin putousleveys on 1800m ja vettä tulee alas miljoona kuutiota sekunnissa. Jos pelkälle putousmatkalle Suomesta lähdet, niin mene Zimbabwen puolelle, josta kaikkein parhaat näkymät. Kumiveneretki putousten alle tosin peittoo staattisen ihmettelyn mennen tullen palatesssa… ;)

Sadekausi alkoi eilen illan ja jatkuu tänään palattuamme hotellille.

Ilta omaa aikaa… itsellä menee rivakasti blogia päivitellessä ja sähköposteja purkaessa. Molemmia tuppaa jäämään rästiin päivittäin. Ja päin vastoin kuin Aasiassaa missä netti löytyy tänään joka palmun alta, niin menossa afrikkalaisessa hotellissa sitä ei vielä ole. Jari oli kovasti menossa leijonia kesyttämääm vielä ip, mutta huomenna aamulla very early in the morning Ari henkivartijana.

Kuvaa päiväämme hyvin… märkää ja hauskaa. Marksu tuulettaa vasemmalla. Teijo, Pasi ja Pekka keskellä ja Jukka oikealla.

Pasi matkalla jokeen.

Punapäitä näköalapaikalla.

Vaelluspolkumme ei joka kohdasta ihan helppo ... amerikassa tähän olisi tarvittu turvavaljaat ja kiipeilykortti... but this is Africa... :)

Matkanjohtaja lepää kumiveneen pohjalla ja pojat melovat… :)

Päivä 54 | River Camp - Livingstone | Zambia

2010-11-13T12:05:00.000-08:00

720km | +27 - +33,5 | Puoliaurinkoista

Tätä päivää voisi sanoa ripeäksi siirtymätaipaleeksi. Zambia on vähän niinkuin Ruotsi. Sillä on hienot kohtansa, mutta enimmäkseen tyhjää täynnä. Oma tuuhea kohtani oli Lusakassa kun koitin ja viimein sain rahaa ulos Western Unionista. Ensimmäinen WU löytyi hienosta ostarista, mutta tietokone rikki. Toisessa ei tarpeeksi rahaa. Päädyin Lusakan yliopiston kampukselle, josta viimein löytyi tarpeeksi rahaa ja toimivat yhteydet. Pojat hurvittelivat sillä aikaa ostoskeskuksessa.

Lähdimme aamulla liikkeelle ajatuksella, mennään Livingstone kohti niin pitkälle kuin ehditään. Tunti valoisaa aikaa vielä jäikin. Tie koko päivän erinomaista, jolla helppo pitää marssitahti 100-120km/h. Nopeusrajoituksista välillä vaikea päästä selvyyteen, että onko ja jos niin mitä. Lusakan jälkeen tosin kylltejä alkoi ilmaantumaan tien varteen. Päivän viimeinen 80km, joka kartassa vielä heikkatie oli päivän hulppein pätkä. Ihka uutta, omilla verorahoillamme rakennettua baanaa… ;) … no EU'n rahoilla ainakin.

TseTse - kärpäs kontrolli. Vaikutti teekkaripilalta, mutta kaveri oli ihan tosisaan. Meistä ei kuitenkaan löytynyt TseTse -kärpäsiä.

Lusakan ruuhkaa. Liikaa autoja tässäkin kaupungissa. Onneksi ne kuitenkin pörräävät enimmäkseen kaupungissa keskenään ja tiet melko tyhjiä. Mustaa nokea pukkaavia rekkoja, busseja ja hiaceja tosin alkoi Lusakan jälkeen olemaan jälleen ihan riittävästi. Kiellän kaikki dieselvälineet sitten kun alan planeettamme liikenneministeriksi… ;)

Termiittikeko... kuva ei anna mittasuhteita mutta tämä noin 3m korkea.

Päivä 53 | Lilongwe - River Camp | Malawi - Zambia

2010-11-10T07:57:00.000-08:00

473km | +27 - +37,5 | Hot Sunny day plus muutama vesipisara (sadekausi alkamassa).

Lilongwen aamu alkaa lupaavasti. Kolme ensimmäistä bensa-asemaa ovat 'no petrol' ja neljässä pyörässä tankit kuivana. Racing -ryhmä tankkasi jo eilen. Kolmannella huoltoasemalla paikallinen toyota-mies selvittää, että bensapula Malawissa krooninen ja neuvoo asemalle neljä, jota krooninen pula ei vaivaa tänään.

Ensimmäisellä tauolla Malawin viimeisessä kaupungissa Zambiaan menessä on vesipula. Ei vettä kaupoissa. Juomme coca-colaa, jota kohtaa alkaa kaikilla olemaan krooninen allergia lähinnä sen vuoksi, että joka kioskissa on aina lämmintä kokista vaikka vettä ei ole. Mutta lämmin cokis parempaa sekin kuin juomaa ei ollenkaan.

Zambian raja on kohdalla pari tuntia Lilongwestä lähdön jälkeen. Malawi ulos menee rivakasti, mutta Zambia sisään kestää. Ei kuitenkaan mitään kesto ennätyksiä ja Zambia sisään on hoidettu vajaassa parissa tunnissa. Viisumi Zambiaan maksaa 50usd ja päästömaksu alle 1500 kuutioiselta moottorilta 50000 Zambian rahaa, joka jotakuin 8€.

Tie ei huonone Zambiassa. Kehitysyhteistyöasvaltti on hyvää ja sileää ja matka taittuu. Pasin Hurghadassa vaihtama eturengas tulee tiensä päähään tänään… noin 6000km ofroad nappularenkaalta hyvä saavutus… ;) … matkaraamattuun (Lonely Planetiin) oli tänään luottaminen. Luangwa -joen rannalta löytyy majoitus. Ei luksusta mutta mökit ja punkat… ja ruokaa ja olutta… ;) … ja upea ympäristö. Hollantilainen pariskunta pitää joen varressa Bridge Camp nimistä majapaikkaa.

Vaihta raha… rahanvaihtajia tuntuu parveilevan joka rajalla. Nämä Malawin ja Zambian rajalla. Jari vaihtamassa jollakin kurssilla.

Hondamiehet tankilla.

Ari ylittämässä Luangwe -jokea.

Iltapuhteita Bridge Campissa… Pasin Pirelli tuli tiensä päähän.

Luangwe -joki kohdassa missä Mosambik ja Zambia yhdistyy.

Päivä 52 | Nhakta Bay - Lilongwe | Malawi

2010-11-10T06:46:00.000-08:00

393km | +30 - +36 | Hot Sunny Day

Aamupäivä relaa ja menoksi. Ja mikä mennessä kun joka kilometriä hyvää ellei erinomaista asvalttia. Varsinkin alkumatka hauskaa lungailutietä pitkillä loivilla kaarteilla… vain HD puutui… ;) … kumipuuviljelmia, riisipeltoja, maissipeltoja ja mitä kaikkia peltoja niitä on.

Lilongwe hämmästyttää… eri planeetalta kuin loput Malawista. Moderneja ostareita, kahviloita, putiikkeja, ravintoloita… ja muutaman kilometrin päässä asutaan savimajoissa. Afrikka on isojen luokkaerojen maa. Mitä siihen muuta todeta.

Nhakta Baystä ostimme matkan ykköstarrat. Taulumaalari kauppasi tauluja. Kysyin tarroja. Yes yes ja tunnin kuluttua hän tuli kahdeksan itse maalaamansa kangaspohjaisen malawin lipun kanssa. Selvitin, että tarvitaan sellaiset muoviset tarrat. Taas yes yes ja seuraavan tunnin kuluttua maalarikauppias tulee uudestaan. Nyt liput laitettu yksitellen pieniin lippujen kokoisiin muovipusseihin ja mukana kaksi tuubia superliimaa! Saimme 'muovitarrat' jotka voi liimata moottoripyöriin. Ei siinä voinut muuta kuin tehdä kaupat hymyssä suin.

Lilongwessa ekspattibaariin pihville… hintalaatusuhde taitaa olla huonoin koko matkalla, mutta ravintola kuin mistä tahansa euroopan maasta. Välillä hyvä tutustua eurooppalaiseen kulttuuriin Afrikassa?

Nhakta Bayn majapaikkamme järven rannassa. Kuvassa Pekan mökki.

Menoksi kohti Lilongweä… ensimmäinen kilometri offroadia loput tasaista asvalttia.

Taukomaja.

Mangoboys Jukka ja Markus. Mango sesonki oli parhaimmillaan ja mango jos toinenkin kaupan tien varressa.

Malawissa ei taida näkyä montaakaan valkonaamaa mopojen kanssa… ja porukkaa kerääntyy aina ympärille sen mukaan. Tämän syrjäisen ärrän pihassa ei näkynyt ketään kun ajoimme pihaan... :]

Päivä 51 | Karonga - Lilongwe | Malawi

2010-11-10T05:51:00.000-08:00

280km | +27 - +36 | Hot Sunny Day

Tänään eme herää sanan julistukseen. Sen sijaan Marina Clubin puuseppä päättää aloittaa naapurimökin katon korjauksen kello puoli kuusi… ;) … joten ei vaaraa nukkua pommiin! Rotaxit ja Honda huriset kasilta. Pankkiin vaihtamaan rahaa ja menoksi. Edessä kevyt päivä… 272km Nhakta Bayhin hyvää asvalttia... ja paranee vain loppua kohti.

Markus ja Pekka päättävät ensimmäisellä tauolla lähteä pölyreitille ja saavat pölyä… ;) … perillä pari tuntia muiden jälkeen. Mzuzussa, 47km ennen Nhakta Baytä päivän eteneminen on kuitenkin tyssätä. Ensimmäisellä, toisella ja kolmannella bensiksellä bensa loppu… itseasiassa koko kaupungista ollut loppu kolmatta päivää. Maanantaina tulee lisää ja nyt on lauantai! Kaadamme jerrykannujemme jämät tankkeihin joilla pääsemme Nhakta Bayhin… ja hyvällä onnella takaisin Mzuzuun maanantaina. Jari ehkä vähän noituu bensapulaa mielessään, mutta muut taitavat olla lomatuulella. Jarilla ison kiire kotiin... se on se belgialainen lempi joka saa kiirehtimään Afrikasta... ;)

Huono tai hyvä onni odottaa kuitenkin Nhakta Bayn pienimmällä bensiksellä. Siellä on bensaa… 20litraa per person sopii meille hyvin! Varjopuolena, että pojat eivät saaneet lomapäivää symppiksessä Nhakta Bayssä. Mutta ei ehkä niin vaarallista. Päivät ovat hiipumaan päin ja paluulennnot alkavat painamaan päälle. Näillä näkymillä ehdimme oleviin lentoihin nippa ja nappa, mutta saa näkee. Hotellilla unohdamme paluut suomeen ja sukellamme Malawi järveen joka täällä turkoosi ja kirkas. Majapaikkamme myös koko retken hauskin… voisi sanoa jopa pikku paratiisiksi.

Black & White

Kalankuivaamo Malawin järven rannalla

Tiet Malawissa yllättävän hyviä elleivät erinomaisia. Ryhmä kaartamassa Malawin vuoristoon hondamiehen johdolla. Tiellä hondamies ei lipsu, mutta Malawi-järven liukkaat rantakivet saivat hondamiehenkin kumoon. Mutta nou hätä. Tohtori Pallari paikkasi... ;)

Koreja tulee ja koreja menee pitkin afrikkaa polkupyörien tarakoilla. Tässä Malawi järvellä perinnekanootissa. Malawi on Carlsberg maa... ja tummaakin saa.

Malawin pohjoinen on banaaninviljelysakuetta. Useat tertutu tuntuvat kulkevan kauppaan näin. Henkilöautoja ei juuri näe.

Päivä 50 | Mafinga - Karonga | Tansania - Malawi

2010-11-07T08:27:00.000-08:00

398km | +21 - +35,5 | Hot Sunny Day

Uskonto herättää meidät heti viiden jälkeen. Ei kuitenkaan sisäiset uskomme kansakoulun uskontotunnin jumalaan vaan ulkoa apinan raivolla raikuva saarna. Pojat sanovat aamiaisella saarnan jatkuneen tunnin. Itse työnsin korvatulpat korviin ja nukahdin uudestaan.

Aamu on liikkeelle lähdettäessä, jopa viileä. Syynä parin kilometrin korkeus merenpinnasta. Maisema myös hämmästyttää ensimmäisen kymmenen kilometrin jälkeen. Se muuttuu metsänhoitoalueen havumetsämaisemaksi. Kuivassa Tansaniassa kasvaa siis myös metsää!

Tunnin ajettuamme tie on poikki. Syynä kuorma-auto joka tiellä poikittain. Ojassa makaa rekka kyljellään ohjaamo murskana. Hytissä olleella miehellä, naisella ja lapsella elämä päättyi noin kymmenen minuuttia ennen kuin osuimme paikalle. Ruumiita kiskotaan ohjaamosta juuri tullessamme. Rekka ei ollut ensimmäinen, joka Tansaniassa tien ulkopuolella romuna. Niitä on ollut silmiinpistävän paljon. Raju nopeus lienee pääsyy jokaiseen onnettomuuteen. Nopeus tuntuu olevan taajamien ulkopuolla… ja taajamissakin vapaa.

Malawin raja on kohdalla iltapäivän puolenvälin paikkeilla. Tansania ulos ja Malawi sisään kivutonta ja nopeaa… ainoa päänsärkyä ovat kärpäspilveä muistuttavat yliinnokkaat rahanvaihtajat setelitukkoineen, joille kymmenenkin nouta on ainoastaan maybe soon. Pekan kanssa onnistun pääsemään rajalla olevaan pankkiin. Kurssi 33% parempi kuin rahanvaihtajilla.

Malawissa autot loppuvat ja ihmisiä tiellä kuin Etiopian pohjoisessa. Malawissa se iso plussa, että pennut eivät paisko kivillä… ;). Päivän ajot päättyvät Karongaan Malawinjärven rannalle. Jari ja Aria lukuunottamatta kaikki uimaan. Palattuamme Jari tavaa meille wikitrawelistä, että jos ui Malawi -järven pohjoisessa, tietää se bilhartsia loista matkamuistoksi. Mutta eiköhän tuo hoidu matokuurilla kun takaisin kotona. Minulla muutenkin tapana ottaa matokuuri kotiutumisen jälkeen jos takana pitkähkö aika kehitysmaissa.

Rekka ojassa romuna. Toista osapuolta ei ilmeisesti ollut. Kolme hytissä ollutta kuolivat. Osuimme juuri paikalle kun ruumiita kiskottiin romun seasta,

Tauko paikallisessa Motorestissä… tienvarsikahvila on Tansaniassa kioski kylän raitilla.

Jari, Pasi, Teijo ja Ari odottamassa päivän huikopalaa… yksi joukosta fuulaa. Kolme nukkuu aidosti aamun sanasta nääntyneinä… :)

Pekka ja Jari Hippoa kesyttämässä… Sirkus Sariola menettänyt pari loistavaa kykyä?

Pasi näyttämässä liikkuvaa kuvaa lapsille Malawi -järven rannassa… pääosissa kuvan lapset itse.

Päivä 49 | Morongoro - Mafinga | Tansania

2010-11-07T08:17:00.000-08:00

392km | +24 - +35,5 | Aurinkoa ja puolipilviä

Aamiainen, aamu-uinti, aamutankkaus ja matkaa kasilta kun Jarin tavarateline korjattu. Mikumin luonnonpuistossa kirahvitilanne tulee korjattua. Tien varressa paljon kirahveja. Pari norsuakin näkyy ja paljon gaselleja ja antilooppeja. Tie kulkee Mikumin luonnonpuiston läpi noin 70km matkan.

Betoniporsaskaan ei kykene kaatamaan Hondamiestä. Vähän ravistaa kun takalaukku rysähtää mutta siinä kaikki. Jarilla ei yhtä hyvä onni matkassa. Betoniporsas kaataa ja Jarin molemmat sivulaukut jälleen kahdeksikkoa muistuttavassa muodostelmassa. Mistäkö betoniporsaita löysimme? Tietyöalueelta jossa hyvä ruuhka molempiin suuntiin ja pujottelimme rekkojen, bussien ja betoniporsaiden raoissa.

Betoniporsaita seuraa hauska baobab-puu metsä. Jotenkin symppiksiä nuo valtavat puut jotka näyttävät kasvavan juuret ylöspäin. Iringassa pieni arvonta jatketaanko vaiko eikö. päätetään jatkaa luottaen siihen, että joku majatalo löytyy jostakin. Ja löytyyhän tuo… 6kk vanha Royal Garden hotel… kuninkaallista lähinnä nimi, mutta siisti uusi pikkuhotelli Ukinbano nimisessä kylässä. Samassa kylässä ei ilmeisesti mitään turistien virtaa. Päivällisellä maahanmuuttoviraston pari miestä tulee kyselemään, että mistä ollaan ja mihin mennään ja missä ollaan oltu. Vastaukset miellyttävät ja herra viranomaiset katoavat ihojensa väriseen yöhön.

Pekka ja kirahvit Mikumin luononpuistossa, jossa oli paljon kirahveja.

Taukobaarin pitäjät. Kana on kynitty ja matkalla pataan.

Jarin kovan onnen vasen sivulaukku… oikea näyttää samanlaiselta. Betoniporsaat kävivät Jarin kimppuun hänen yritettyä ajaa niiden välistä. Mokomatkin… ja kun laukut oli juuri korjattu!

Baobab -metsä… Harry Potter tuntisi olonsa kotoisaksi täällä?

Chairman.

Päivä 48 | Tanga - Morongoro | Tansania

2010-11-07T08:07:00.000-08:00

339km | +31 - +36 | Hot Sunny Day

Taisi tulla matkan parhaat unet… reilu 9h ja päälle rento aamu. On yhtä kuin pitkä aamiainen ja uima-altailua. Matkaa laittaudumme kello 11… ja Tangan risteyksessä ajoitus täydellinen! Hiace -jengi kaartaa siihen samalla minuutilla kuin mekin. Ryhmä koossa ja koneet toimivat… ainakin toistaiseksi. Jarin pyörä saanut valot vanhasta Tenerestä. Tiedä onko niistä valolähteeksi pimeässä, mutta toimii. Niin ikään Jarin sivulaukkujen pohjat niitattu kokonaan uusiksi kiinni. Josko nuo nyt loppumatkan olisivat hengissä. Pekalla uusi Öhlins alla ja Pasilla bemarin oma iskari. Jukan pyörän ongelmaksi osoittautui jumiutunut bensapumppu. Heräsi henkiin kun johdot hetkeksi ristiin, niin että pumppu pyöri väärin päin!

Päätie kohti Dar es Salamia hyvä ellei erinomainen ja marssitahti helppo pitää sadassa ja rapiat päälle. Musta noki, jota tupruaa joka rekan ja bussin tuubista ainoa rasite. Itse pidättelen aina hengitystä pahimpien ekokatastrofien takana ja mahdollisimman nopsaan ohi ennen kuin henki loppuu… :]

Päivän päättäri on Morongoro. Kokkolan kokoinen kaupunki 100 km ennen Mikumin luonnonpuistoa, jonka läpi huomenna pyörillä. Päivällisellä keskustelua paluupäivästä. Jukka, Pekka ja Markus taitavat siirtää paluuta Suomeen Cape Towniin tulopäivästä riippumatta. Ainoa kiireinen taitaa olla Jari tai Jarin tyttöystävä… ;) … aikataulu pitänyt yleisesti ottaen hyvin. Jos teknisiä ongelmia ei tule, niin olemme maalissa ainoastaan päivän suunniteltua myöhemmin. Mutta kattotaan kun Namibia on kohdalla… ja sinne vielä jokunen kilometri. Kaikkiaan noin 6000km ajamatta.

Markus ja kalafile. Fisu ei ihan vastannut Markuksen suuria odotuksia mutta veitsi meni läpi… :)

Teiden kunkku, bussi painamassa ylämäessä rekan ohi. Bussit Tansanian liikenteen suurimpia pommeja… tai niiden luuaivoiset kuskit.

Jari ja Jarin uusi keula. Valo löytyi Crisin pihalta vanhasta Tenerestä.

Hiilisäkkejä odottamassa rekkaa.

Pekka macittämässä Morongoron hotellin pihalla, josta oli kelpo maisemat.

Päivä 47 | Moshi - Tanga | Tansania

2010-11-03T07:32:00.000-07:00

363km | +26 - +37,5 | Aurinkoista

Nyt se sitten katoaa… Iphoneni, joku hotellin väestä ilmeisesti nappaa sen sivulaukun päältä ollessani maksamassa hotellia. Oikein muutakaan selitystä ei ole. Minulla oli sakset, vesipullo ja Iphone samassa kädessä tullessani huoneesta. Tullessani laskua maksamasta sivulaukun päällä oli vain sakset ja vesipullo, minkä tiedosta kilometrin päässä hotellista. Palattuamme takaisin hotellin väki osallistuu luonnollisesti tarmokkaasti etsintöihin.

Mutta matka jatkuu kohti etelän viileyttä puhelimista riippumatta. Tänään viileyttä ei tosin tule. Tule tropiikkia ja kuumuutta. Kohteena meillä tänään Tanga. Pieni satamakaupunki Intian valtameren ranalla. Erinomaisen inhimillisessä Tangassa olemme hyvässä ajassa hyvässä ajassa ja Intian valtameressä uimassa ennen auringonlaskua. Emmekä uimassa missä tahansa rannalla, vaan Tanga Swiming Clubin rannassa, joka vain jäsenille, mutta ulkopuoliset pääsevät uimaan tuhannella paikallisella rahalla. Markus tarjoaa meille uimakierroksen, joka euroissa á50 centtiä.

Tangan hotellimme ravintola lupaa enemmän kuin ymmärtää antaa. Meriruokaa on, mutta kokki taitaa paikasta puuttua… ainakin osaavaa kokki. Olisimme itse kyenneet parempaan, mutta pitää aina muistaa, että ei tässä kotona olla, eikä Afrikka mikään kulinaristin matkakohde. Kala Desen kumikanan sukulaistavaraa. Veitsi kuitenkin menee läpi. Itse hotelli Mkonge kuitenkin matkan top10'ssä kirkkaasti. Isot mukavat huoneet meren rannassa. Suosittelen jos kuljet kulmilla. Ilman luonnonpuistokäyntejä olisimmekin ajaneet tätä reittiä alas… Nairobi - Mombasa - Tanga - Morongoro.

Hiace -ryhmältä tulee illalla viestiä, että onnellisesti Moshissa. Markus laittaa Jukalle viestiä, että josko sittenkin toisi vanhan renkaan… aloimme päivällisellä laskemaan jäljellä olevia kilometrejä ja totesimme, että on niitä vielä… totuus lienee noin 6500km paikkeilla.

Enjoy and have a coke! Liekö maata mistä kokista ei saa… no on niitä muutama, mutta ei montaa.

Hondamies tankilla. Tanzaniassa jokainen asema on palveluasema… ja aika usein naiset ovat työntekijöinä huoltamoilla.

Hondamies cruisaa Transalpilla. Saappaanpohjat eteen pensakannujen päälle ja mene melkien kuin harrikalla… parin vuoden kuluttua reittimme tod. näk. voi ajaa harrikalla… :)

Karu kuivuus muuttui loppupäivästä vihreäksi vehreydeksi.

Ari, Baobab (puu), Intian valtameri ja kypäräkalja Mkongen terassilla… ja sen jälkeen uimaan.

Päivä 46 | Karatu - Moshi | Tansania

2010-11-03T07:28:00.000-07:00

219km | +21 - +34,5 | Puolipilvistä ja puoliaurinkoista

Hiace -ryhmä lähtee kello seitsemän. Kömmin pystyyn katsomaan, että se Hiace myös on hotellin pihalla. On se ja pojat pääsetvät matkaan. Laitan Crisillle Nairobiin tekstarin, että antaa poikien pyörien kulut per pyörä. Vastaukseksi tulee lyhyt 'no'. Hetken päästä taitaa katua tylyyttään ja tulee viesti, että hetken päästä. Se hetken päästä tosin on vasta kun pojat ovat hakeneet pyöränsä. Mutta pääasia, että kaikki jälleen kulussa!

Ari, Teijo, Markus ja minä ajamme varsin rennon päivän. Kaikki 219 kilometriä Karatusta Moshiin. Huuhailemme hotellilla kymmeneen saakka. Perillä Moshissa olemme kello puoli kaksi. Tie Karatusta Arushaan taitaa olla koko maan parhaita. Arushan jälkeen vähän rypistyy ja ruuhkautuu, mutta ei paha.

Raamattu (LP) saa valita hotellin puolestamme. Päädymme mukaavaan hotelli Impalaan, jossa tosin uima-altaan huoltopäivä, mutta kestämme sen. Paljon pidemmällekin olisimme ehtineet, mutta odottelemme Hiace -ryhmää, joka pääsee lähtemään Nairobista huomenna aamulla. Mutta jotta ei liian yksinkertaista olisi Nairobissa, niin Jari ja Jukka toteavat hotellilla, että tankit vuotavat. Molempien tankit irroitettu Crisin pajalla ja molempien tankkien tiivisteet vuotavat. Takaisin pajalle iltavuoroon.

Moshissa vaihdamme Markuksen takarenkaan iltapuhteiksi. Uusi Anakee2 alle ja vanha nappularengas saa jäädä. Markus jättää myös Hurghadasta roudaamansa vanhan eturenkaan. Tuntuu vähän arveluttavalta kun Markuksella nappularengas edessä, mutta ehkä sillä pääsee maaliin. Impala Hotellin pieni keittiö matkan ykköstä… reissun paras eväs napsahtaa eteen… ;)

Hiace -ryhmä valmistautumassa paluumatkaan Nairobiin Kudu Lodgen pihalla.

Konepyöräryhmä… tai Hondamies ja Markus ainakin valmistautumassa matkaan kohti Etelän viileyttä Kudu Lodgen pihalla.

Markkinat osuivat kohdalle Karatun ja Arushan välissä. Ajattelimme etteä käydään. Oltuamme minuutin parkissa markkinat olivat kävelleet luoksemme.

Moshi vaikuttaa melko hyvinvoivalta kaupungilta monine vihreine vehreine katuineen. Ari bulevardisporttaamassa uudella iskarillaan.

Markus irroittamassa takarengasta. Hondamies valvoo, että homma sujuu oikein.

Päivä 45 | Ngorongoro - Karatu | Tansania

2010-11-01T06:03:00.000-07:00

0km | +11 - +35 | Aamupilviä ja aurinkoista

Iphone herättää 0530… varttia ennen aamiaista… 0545 meillä edessä paistetut makkarat, mukannaat, hedelmiä, paahtoleipää ja tii and kofii. Vartin yli kuusi jeepeissä ja puoli seiskalta Ngorongoron portilla sen auetessa. Kannatti nousta. Bongaamme heti aamutuimaan kaksi gepardia, jotka katselemassa itselleen antilooppiaamiaista. Hetken päästä hyeenalauman aamiaisella. Seepra oli päässyt hengestään.

Leijonia ei ensin näy, mutta sitten sitäkin enemmän, jopa niin paljon, että ari toteaa jossakin kohtaa, 'että ei sitä enää joka leijonan takia jaksa kameran kanssa pystyyn nousta'. Leijonat suhtautuvat autoihin täysin neutraalin pelottomasti. Jeepit ovat niille ilmeisesti ainoastaan, jotakin mitä ei voi syödä. Kuumalla savannilla ne jopa asettuvat pysähtyneen jeepin varjoon makoilemaan.

Kirahveja ei Ngorongorossa ole mutta kaikki muut bongaamme suippuhuulisarvikuonoa myöten. Sen tosin kaukaa kiikarilla mutta kuitenkin. Kuivanakin kautena Ngorongoro muistuttaa enemmän ja vähemmän Nooan arkkia vaikka kansakoulun uskonnonkirjassani kirahvit seisoivat arkin kannella.

Kudu Lodgessa olemme iltapäivän puolessa. Yksi jos toinen katoaa iltapäivä nokosille. Itse suunnistan pullakahvin maku suussani hotellin nettitoimistoon… ja heureka! Netti toimii pari päivän verran. Huomenna Moshissa lisää? Toimivien konepyörien osastomme ajaa Moshiin odottamaan Nairobin Hiace ryhmää.

Gepardi… planeettamme nopein nelijalkainen poseerasi meille heti aamutuimaan.

Seeproja ja Gnuita Ngorongorossa on enemmän kuin satunnainen konepyöräkuljettaja kykenee laskemaan.

Virtahepo Ibishaikaransa kanssa nauttimassa elämästään Ngorongoron keskustan kosteikossa.

Leijonalle pysähtynyt jeeppi käy hyvästä varjopaikasta. Leijonat eivät osaa luonnostaan pelätä jeeppejä. Ne ovat vain jotakin mitä ei voi syödä. Jeepin vasemmalla puolella kaksi nuorta urosleijonaa. Edempänä vielä yksi.

Oli elefantti maantiellä poikittain… vai miten se menee.

Päivä 44 | Karatu - Ngorongoro | Tansania

2010-11-01T05:46:00.000-07:00

0km | + 22,5 - +33 | Aurinkoista

Gustav ja Jeepit tulevat puoli kymmenen. Kymmeneltä meidät on pakattu kahteen Land Roveriin ja safari voi alkaa. Tänään kohteena Lake Manyaran luonnonpuisto, joka 340km2 kokoinen puisto Arushasta 120km länteen. Lake Manyaran puisto ei Tansanian ykköstä mutta hyvä pohjustus huomiseksi. Safari lookkimme ei ihan vastaa valtaosan safarilookkia mutta kelpaamme itsellemme. Arilla tosin melkein täydelliset safarikamppeet suomesta saakka tätä varten roudattu… ;)

Paviaanit ovat Lake Manyaran yleisimmät asukkaat. Bongaamme päivän aikana myös norsut, pari kirahvia, virtahepoja, sini-apinoita, lintuja jos jonkinlaisia. Menopeleinä meillä Land Roverit. Neljä konepyöräkuljettajaa per auto. Paikallisoperaattorina ystäväni Gustav Sjöberg, josta tullut enemmän tansanialainen kuin ruotsalainen. Gustav asettunut vakituiseen asumaan Sansibarin saarelle.

Lake Manyarasta iltapäivän puolessa välissä kohti 'nooanarkkia' Ngorongoroa, joka koko Afrikan paras paikka bongata paikallista eläinkuntaa. Itse Ngorongoron kraateriin emme tänään vielä kuitenkaan mene, vaan leiriydymme kraaterin reunalle. Ngorongoron porteilla mukava yllätys. Kauppa, jossa myytiin tarroja! Kenian tarrat puuttuvat vielä, mutta luotamme siihen että Hiace-ryhmä tuo sellaiset Nairobista heidän hakiessaan pyöränsä sieltä… ;)

Päivällisen jälkeen leiriimme marssii parin Land Roverin kokoinen uros elefantti. Yhtään telttaa se ei onneksi kävele kumoon. Käy vain juomassa leirintäalueen vesisäiliöstä, pyörii hetken teltojen ympärillä ja katoaa pimeyteen. Mutta eksoottinenhan tuo, harvoin sitä elefantteja pyörii telttojen ympärillä. Puhveleilla ja hyeenoilla kuulema myös tapana vierailla öisin leirieissä. Toivottavasti pysyvät telttojen ulkopuolella!

Ryhmämme parhaassa safarilookissaan Lake Manyaran virtahepojen kylpypaikan kupeessa.

Pekka kuvaa korvakuulolta… liekö mustan makkaran puutostilaa?

Gustav, Pasi, ja Teijo Lake Manyaran luonnonpuiston maisemissa.

Pasi ja Teijo poseeraamassa Ngorongoron kraaterin reunalla olevassa leirissämme.

Iltavieraamme… joskus kuulema raahaavat teltan tai kaksi mukanaan käveltyään pimeässä teltannaruihin.

Päivä 43 | Nairobi - Karatu | Kenia - Tansania

2010-11-01T05:31:00.001-07:00

418km | +19 - +34,5 | Sol, Sol ja Sol

Mastercardini sitten lakkasi pelittämästä eilen. Syykin selvisi, ei ylikäyttö vaan kortti kopsattu ja Texasista alkanut tulemaan mielenkiintoisia hankintoja. Ei muuta vaihtoehtoa kuin sulkea kortti… America Expressini ei taida toimia ennen Etelä-Afrikkaa, joten käy mielenkiintoiseksi… ;)

Mutta luottokorteista riippumatta Hiace-ryhmä (Pekka, Jukka, Pasi ja Jari) lähtevät taipaleelle kahdeksalta. Me loput Arin kanssa Jungle Junctioniin, norkoamaan josko Arin pyörän saisi ajoon. Vaikka paikan omistava Cris saksalainen, niin kaikki tapahtuu kuitenkin afrikkalaisella nopeudella. Minä lähden Markuksen kanssa kohti Karatua kymmeneltä, koska minun pitää hoitaa safarimaksut tänään. Teijo jää Arin kaveriksi Nairobiin ja pääsevät matkaan hetikohta yhden jälkeen.

Safarimaksut jäävät tosin tänään hoitamatta, koska ajemme Markuksen kanssa meno päällä Arushan ohi. Karttaa olisi tietty voinnut vilkaista. Seurasimme vain germinin violettia viivaa ja totesimme 30km Arushan jälkeen, että ohi meni. Safari -operaattorimme Gustav ei kuitenkaan pahana. Saanoo puhelimessa, että jatkakaa vain, että hoidetaan aamulla. Hyvä niin. Kudu Lodgessa olemme Markuksen kanssa puoli kuusi. Hiace-ryhmä löytyy baarin terassilta Kilimanjaro -oluet käsissään.

Arilla ja Teijolla menee pimeä hommaksi. Ovat perillä yhdeksältä ja ruoka odottaa pöydässä. Viimeiset 120km olivat erittäin hyvää tietä ja varsin vähäväksiä, joten kohtuu helppo ajaa pimeässä. Suurin ongelma pimeäajossa Afrikassa muiden ajoneuvojen minne sattuu osoittavat valot. Yleensä ne paistavat suoraan silmiin. Yhtään heijastinta emme ole vielä Afrikan pimeissä illoissa nähneet. Täällä olisi heijastinkauppiaille markkinat!

Arin pyörä pukilla… Markus tutkimassa tilannetta. Hänet tosin häädettiin sieltä nopeasti ulos.

Jungle Junctionin pihaa, jonne myös voi majoittua omalla teltalla tai overlander autolla. Aika moni oli majoittunut.

Keniassa ollaan… Namangan raja-asemalta avautuva suora Keniaan.

Lake Manyaran luonnonpuistoa ylhäältä kuvattuna. Huomenna sinne fanttibonggauskelle.

Päivä 42 | Nanyuki - Nairobi | Kenia

2010-10-31T07:11:00.000-07:00

198km | +21,5 - +34 | Aurinkoista

Ari lähtee tänään ensimmäisenä… Toyota Land Cruiserin lavalla. Invalidiosasto lähtee eileiseen tapaan tuuppaamaan hissun kissun heti Arin perään ja toimivat pyörät viimeisenä. Pekka, Pasi ja Jari ajavat Nairobin BMW -liikkeen kautta. Apua ei sieltä Pekalle löydy, mutta Jungle Junctionista kylläkin. Pekälle siellä Öhlins-iskari ja Arille ja Pasille luvatut iskarit heidän pyöriinsä. Ei niitä teitty heti saa kiinni, mutta päivässä parissa, joita meillä ei oikein ole kuitenkin.

Eilisen illan pläni on, että jätämme rikkinäiset pyörät Nairobiin ja lähdemme Tansaniaan safarille suunnitelmien mukaan. Invalidiosasto tosin Hiacella. Nairobin hotellin pihassa Jukan pyörä liittyy invalidiosastoon. Se päättää olla käynistymättä ja pysyy päätöksessään. Eikun seuraava lava-auto alle ja Jukan pyörä Jungle Junctioniin. Alkaa toimivat pyörät käymään vähiin. Kulussa enää Hondamiehen Honda sekä Markuksen ja minun bemarit.

Omat draamansa oli Nairobiin tullessa niin Jukalla, Markuksella kuin minulla. Meidän kaikkien koneet alkoivat keittämään noin samalla kilometrillä. Syy. Flektit olivat menneet jumiin. Ari tiesi bemarin tyyppiviaksi ja lähtivätkin rullaamaan kun käsin väänsimme ne pyörimään. Flektit vain ravassa ja kurassa, josta jumiutuneet.

Nairobissa Jukan pyörä muuttuu suurimmaksi arvoitukseksi. Jungle Junctionin Crissillä kuitenkin diagnostiikka välineet, joten toivoa on. Kuinka paljon selviää aamulla. Tänään illalla eivät enää ehtineet Jukan pyörää tarkastamaan.

Ari viettää koko iltapäivän Jungle Junctionissa ja näyttää siltä, että Arin pyörä on mahdollista saada huomenna. Liikenteeseen. Ari itse sen verran varma, että ei osallistu Hiace -kimppaan. Varasin päivän päätteeksi pyörättömille pojille Hiacen Karatuun ja takaisin. Karatu on Tansanian kuuluisimman luonnonpuiston Ngorongoron porteilla. Garminin mukaan tarkalleen ottaen 408km päässä.

Oma Garminini on alkanut jälleen temppuilemaan… toimii ja ei toimi oman mielensä mukaan. Parin viimeisen päivän aikana sammunut omia aikojaan kymmenkunta kertaa. Mutta muut Garminit pysyneet alkumatkan vaikeuksien jälkeen hengissä, joten eiköhän meillä joku laite toimi vielä Etelä-Afrikassa.

Arin lavakyyti numero 3 lähdössä Nanyukin hotellimme pihasta. Tarvii Arin varmaan käydä myöhemmin ajamassa lava-autoilla ajetut pätkät… ;)

Markus tauolla Nanyukin ja Nairobin välissä. Koko pätkä oli hyvää asvaltia paitsi Narobin rajalla alkaneet tietyöt… ja kunnon ruuhkat missä koneet alkoivat keittämään.

Markus ja Teijo Nairobin keskustassa. Markus tuulettaa kun pyörä taas kulkee… jäähdyttelimme sitä puolisen tuntia kun nesteet alkoivat pulppuamaan pihalle.

Jarin poronsarvibemari Jungle Junctionin pukilla. Jarilla toivoa saada jonkinlainen valo... ja pitävät pohjat sivulaukkuin. Jarin Touratechin tarvikelaukuista molemmista käytännössä pohja irti. Mutta poronsarvet ehjänä ja matkassa!

Jukan bemari lähdössä Jungle Junctioniin hoitoon. Vika toistaiseksi mysteeri. Positiivinen puole se, että Jukan pyörä himmasi vasta hotellin pihaan, eikä muutamaa kilometriä aikaisemmin parhaassa ruuhkassa.

Päivä 41 | Marsabit - Nanyuki | Kenia

2010-10-31T06:37:00.000-07:00

348km | + 16 - +33,5 | Aamusade, puolipilvi ja sol.

Millä tahansa mittapuulla mitattuna Marsabit näyttää kaupungilta, jonka jumala loi harjoitellessaan kaupunkien luomista ja unohti sitten oman onnensa nojaan. Tiheä sumu ja sade täydentävät tunnelman. Mutta pankki on tässäkin jumalten hylkäämässä kolkassa ja sieltä heruu Kenian shillinkejä, joilla saan hotellin maksettua sekä iltaeväät ja aamiaisen.

Invilidiosasto on lähtenyt lonkottamaan kello seitsemän. Terveiden kirjoissa oleva osasto lähtee matkaan vajaa yhdeksän. Luvassa vielä 110km eilisen kaltaista laavaperunamaata ennenkuin asvaltin reuna on kohdalla. Ari pääsee tuosta osuudesta 70km ennenkuin Wilbers (erikoisiskari) heittää öljyt ulos, 5km myöhemmin se katkeaa. Päivän ajot ja varmaan parin seuraavankin päivän kurvailut on Arin pyörällä ajettu.

Ajoin itse viimeisenä ja Ari toiseksi viimeisenä, joten jäämme kahden arpomaan mitä tehdä. Seuraavasta autosta selviää, että 25km päässä kylä. Ari jää tein poskeen syömään sardiineja minä lähden hakemaan apua. Lasamiksesta löytyy yksi pick-up. Kylän pastorin pick-up. Pastori on heti valmis lähtemään hätiin. Menee kuitenkin kolme varttia ennenkuin pastorin auton lavalta saadaan penkit ruuvattua irti. Ari tulee vastaan Punaisen ristin pick-upilla 10km kohdalla. Hyvä niin, Punaisen Ristin kyydillä pääsee pidemmälle… Isololoon, joka 85km päivän päämäärästä Nanyukista.

Ajan Arin ja Punaisen Ristin menopelin kiinni saatuani pyörän alleni. Olin Aria hakemassa pastorin ja viiden kuoropojan kanssa autolla. Isololossa kyydin vaihto ja aurinko on laskemassa kun pääsemme sieltä lähtemään. Ajan edeltä Nanyukiin. Takavanne menee vekille yhdessä erinomaisen hyvän syvässä montussa, mutta kulkee. Arilla enemmän seikkailua. Kuorma-autosta katoaa valot puolimatkassa ja viimeiset 40km kuorma-auto etenee kirjaimellisesti taskulampun Arin taskulampun valossa. Missä valossa auto pääsi takaisin Isololoon, sitä tarina ei kerro. Mutta ryhmä on jälleen koossa iltayhdeksältä. Invalidiosasto (Pekka, Pasi ja Jari) pääsi nilkuttamalla perille saakka… ja yrittävät vielä samoin eväin huomenna Nairobiin. Arille saadaan jo illalla sovittua jatkokyyti.

Pitkin päivää olen tekstaillut Nairobin Jungle Junctionin Crisin kanssa… ja näyttää siltä, että ainakin Arin ja Pasin pyörään tarjolla uusi iskari… mutta varma on vasta varmaa kun ollaan Nairobissa.

Aamusumua aamukuratiellä. Keli kuitenkin kirkastui 20km jälkeen. Asvaltti tuli alle 110km jälkeen… ja yes, tuntui se uusi sileä asvaltti orgasmilta jos ei toiseltakin.

Tuttipullot ovat suosittuja tällä matkalla… Jukka tauolla imemässä omastaan… :)

Poikki mikä poikki… Arin Wilbers. Eilen jo tuumasin hetken, että sellainenko pitäisi omaankin laittaa. Nyt tarvii tuumata uusiksi.

Punaisen Ristin kyydillä Isololoon.

Päivän toinen autokyyti lastattuna. Tästä rahtikiiturista katosivat valot 40km ennen Nanyukia ja oli niin pimeää kuin Afrikassa pimeää on.

Päivä 40 | Moyale - Marsabit | Etiopia - Kenia

2010-10-28T08:31:00.000-07:00

248km | +18 - +34,5 | Sataa ja paistaa

Kenia menee sisään heittämällä. Leimat passiin, leimat carnetteihin ja menoksi. Suomenkaan rajaviranomaiset eivät pystyisi parempaan. Moyale - Marsabit Highway vastaa mainettaan. Se on haastava tai erittäin haastava. Jari sai tuta ensimmäisenä aamuliukkailla. Etupyörä syvään mutalammikkoon ja sitten niin miestä kuin pyörää vietiin. Molemmat säilyivät ajokunnossa.

Seuraavaksi Moyale - Marsabit highway koettelee Pekkaa. Pekan takaiskari lennättää öljyt pihalle 50km kohdalla. Pasin takaiskari seuraa Pekan esimerkkiä kymmenkunta kilometriä myöhemmin. Pidän peukkuja ja varpaita että molempien jouset kestävät Marsabitiin. Kun jouset katkeavat se on siinä. Varsinkin Pasin eteneminen takaapäin katsottuna näyttää vähintäänkin mielenkiintoisella… jotakin samaa kuin kengurukeppi renkailla.

Hondamies on päivän päättyessä ainoa, joka ei ole kaatunut. Teijon pohja kolisee ja kipinöi kivikoissa, mutta pyörä etenee vääjäämättömästi. Oma pyörä karkasi alta kerran. Vauhti juuri ei mitään. Sopiva kivenmurikka vain osui eturenkaan alle hiekkaharjanteen päällä.

Moyale - Marsabit tietä vaikea sanoin kuvata… se pitää kokea. Välillä kuin ajasi saunan kiukaalla. Välillä kuin hiekkalaatikossa. Välillä syvässä sepelissä. Välillä kuulalaakereilla… ja kaikkia pintoja yhdistää, että hereillä oltava noin 101% ajoajasta. Huomenna vielä samaa hupia 120km. Pidetään peukkuja kaluston puolesta. Sen verran illalla jo selvisi, että Nairobin Jungel Junktionista mahdollisuus saada Pasille ja Pekalle iskarit. Selviää varmuudella huomenna. 10-11 tuntia paloi päivä 248 kilometrille.

Jari ilman vesikannunkyljestä tehtyä pleksiä… itseasiassa myös ilman valoja ja mittareita… mutta se toimii! Oikea sivulaukun pohja jännitysmomentti. Repeytynyt puoliksi irti, mutta pitää toistaiseksi. Ja navigaattori toimii!

Kivistä suoraa riittii tänään moneen otteeseen horisonttiin ja sen toiselle puolelle.

150km kengurupomppimista riitti Pekalle tältä päivältä. Pyörä viimeiseksi 50 kilometriksi lavalle.

Jukka askaroimassa eturenkaan kanssa Markusen tarkan katseen alla. Jukan etuvanteessa pari hyvää vekkiä. Ja yksi erinomaisen hyvä löytyi myös omasta takavanteesta.

Oma pyörä lepäämässä Moyale - Marsabit highwayllä… ;) ... oli kieltämättä vaativin ajopäivä mitä millään PeterPanBike matkalla koskaan ollut.

Päivä 39 | Awasa - Moyale | Etiopia

2010-10-28T07:40:00.000-07:00

509km | +12 - +27,5 | Aurinkoa, pilviä ja puoliaurinkoa.

Tänään pitkähkö päivä. Seiskalta matkaa. Maisema muuttuu nopeasti hiekkasavannista reheväksi viljelyalueeksi ja tie taittuu mutkalle jos toisellekin. Ja sitä bensaa löytyy 40km Awassasta asemalta, joka ei näytä siltä, että sitä löytyy. Helpotuksen huokaus ja tankit sekä jerrykannut täyteen. Viljelysaluetta riittää parisataa kilometriä ja kylää riittää joka kilometrille kylän perään. Päivän loput kolmesataa kilometriä asutuksen suhteen jotakuinkin tyhjää täynnä.

Moyale, Etiopian ja Kenian rajakaupunki ei mikään maailman napa. Mutta paperittyöt sujuvat hämmentävällä vauhdilla. Alle puolessa tunnissa passit ja carnetit on leimattu ulos. Aamulla vain rajasta yli ja Keniaan sisään. Yöksi jäämme Etiopiaan. Kenian puolella ei varsinaisia hotelleja. Moyalen majoitus itseasiassa hauska. Saamme jokainen oman bambumajan!

Vähän iltapuhdettakin saamme viimeisille metreille. Jariilta menee takarengas ajaessamme hotellille. Samaan hotelliin tulee etelä-afrikkalainen Richard vastakkaisesta suunnasta. Kertoo päivällisellä monisanaisesti tiestä rajan toisella puolella. Kuulostaa siltä, että edessä on vähintäänkin mielenkiintoiset 350km Keniaa.

Totuus… tai ainakin bensaa löytyi Totalista. Näytti jo välillä huolestuttavalta bensan saanti tänään.

Banaaninviljelys maisemissa Awasan ja Moyalen välillä.

Jari ja Jarin uusi pleksi… Jukka teki Jarille pleksin paikallisesta vesikanisterista.

Suurin osa lapsista hyppii, pomppii ja vilkuttaa… ainoastaan Pasi osaa ajaessaan vilkuttaa takaisin vasemmalla kädellä, kuvata oikealla ja saamaan mopo jotenkin pysymään liikkeellä… :)

Kuka ihmettelee ja ketä… tauolla päivän viimeisessä kylässä ennen Moyalea.

Päivä 38 | Addis Abeba - Awasa | Etiopia

2010-10-28T07:30:00.000-07:00

276km | +19 - +29,5 | Aurinkoista ja puoliaurinkoista

Seuramatka-aamu. Kuntosalille järkyttämään siimoja uudestaan ja koneet kymmeneltä käyntiin. Etiopian maisema muuttuu Addis Abeban jälkeen tasaisemmaksi ja kuivemmaksi. Itseasiassa tasamaapäivä. Maan autotkin löytyvät kaikki ovat Addis Abebassa tai sen etelä puolella, joka selvästi paremmin voivaa osaa maata ainakin taloudellisesti.

Puolivälistä Awasaan löytyy Acacia-puiden alta hampurilaisbaari, joka pesee mäkkärin mennen tullen. Vähän aikaa nikottelemme, ettäkö hampurilaiset savannilla, mutta myyjätäti vakuuttaa, että fresh meat. Ja olikin. Ei turbulensejä… :) … koputetaan nyt puuta kaikin puolin, mutta ihmeen vähillä turbulensseillä olemme tulleet tähän saakka. Käytännössä ei mitään suurempaa. Markuksella ja Jarilla vähän möyrysi Lähi-Idässä ja Pasi käynnyt yhdellä puskahätäkäynnillä mutta siinä se toistaiseksi.

Awasa varsin inhimillinen paikka. Jukka, Markus ja minä siellä pari tuntia ennen muita. Loput lähtivät hampurilaisten jälkeen offtroadille keräämään lippoja. Ei kuitenkaan mitään pintamustelmia suurempaa. Päätämme tankata valmiiksi huomista varten. jää suunnitelmaksi. No gasoline in Awasa oli vastaus joka asemalla… 40 kilometrin päässä kuulema ehkä bensaa… tai ainakin 100km päässä! Just just, nähtäväksi. Muuttuu mielenkiintoiseksi jos ei.

Lehmiä tiellä... jälleen kerran.

Lehmien juottopaikka ja pyykinpesupaikka. Joen vastarannalla pestiin autoja.

Pekka ja Pekan uudet kaverit offroad taipaleen varrelta.

Markus acacian varjossa.

Pojat lukemassa netistä mitä matkalla on tapahtunut.

Päivä 37 | Addis Abeba | Etiopia

2010-10-28T07:25:00.001-07:00

0km | +16 - +24 | Sol

Saunan lisäksi Jupiteristamme löytyi erinomainen kuntosali. Eli aamu alkaa sieltä… ainakin Markuksella ja minulla. Aamiaiselta pojat lähtevät pyöränpesuun ja pyöränpesulta kylälle. Minä ja Jari jäämme pukkaamaan puuttuvia blogeja… tai niin ainakin kuvittelimme. Selviää varsin nopsaan, että Etiopian viranomaiset harrastavat samaa kuin Syyrian viranomaiset, eli sensuroivat blogiyhteydet.

Jari löytää avun netistä. Tor -nimisellä ohjelmalla pitäisi pystyä kiertämään sensuuri. Iltapäivä on tosin pitkällä ennen kuin pääsemme kiertämään, mutta onnistuu ja muutama päivä saadaan blogeihin lisää! Hotellista jää tosin tänään poistumatta, mutta ehtiihän tuohon Addis Abebaan tutustua sitten seuraavalla kerralla… :) ja Pasilla epäilemättä monta kuvaa.

Illalla pojat löysivät Peters'n, vanhan suomalaisen muukalaislegioonalaisen, joka majoittunut Etiopiaan eläkepäiviä viettämään. Matkaan lähtee parikin erilaista Peters'n kirjoittamaa 'omaelämänkertaa'. Kuulema mielenkiintoinen kaveri. Olisi ollut hauska tavata, mutta sitten ensi matkalla.

Päivä 36 | Dese - Addis Abeba | Etiopia

2010-10-28T07:24:00.000-07:00

409km | +11,5 - +28 | Aurinkoista ja puoliaurinkoista

Tänään alkoi konkretisoitumaan yksi iso ongelma… tai ongelma ainakin. Bensapula. Totesimme ensimmäistä kertaa matkalla Lalibelaan, että huoltsikoita ja dieseliä on runsaasti saatavilla. Mutta bensa puuttuu. Lalibelaan menimme varakannuilla, jotka ovat olleet usein käytössä. Markus tarvitsi itseasiassa varabensaa ensimmäistä kertaa jo Kajaanissa.

Dese ei ole se kaupunki, johon muuttaisin kaikista maailman kaupungeista ensimmäiseksi. Mutta sieltä löytyi, hotelli, vartioitu parkkis, kumikanaa ja aaimiasta. Maisemat Desestä etelään jälleen hulppeat. Vuoristoa, vuoristoa ja vuoristoa ja paikka paikoin mahdollista herkutella vuoristomutkilla. Helle ei tänään kiusaa vaikka päiväntasaaja lähestyy. Päivälämpötila painuu lähelle kymmentä korkeusmittarin noustessa 3000 metriin. Pekka ehtii moneen kertaan kaivata Varnasta kotiin postittamaansa ajotakkia… ;)

Huoltoaseman pihaan kurvaamme ensimmäistä kertaa 200km jälkeen… ja sen jälkeen joka huoltsikalle. Jerrykannut tyhjennämme tankkeihin 100km ennen Addis Abebaa… 20km ennen Addis Abebaa löytyy ensimmäinen huoltoasema joka myy bensaa! Ainakin Pohjois-Etiopiassa pätee kirjaimellisesti, että tankkaa aina kun jotakin tankattavaa on.

Tankilla kysyn Ulla Anderssonilta hyvää keskitason hotelillia pääkaupungista. Vastaus tulee noin saman tien. Päädymme Ullan opastamana Jupiter Internationaliin, joka enemmän kuin yes… ja mikä ykköstä. Sieltä löytyi sauna… taisi Ulla tietää sen? :) … päivälliselle kukaan ei halua poistua hotellista.

Hauskoja aamumutkia hauskoissa aamumaisemissa.

Tauko 3200 metrissä… lisää kampetta päälle. Täällä Pekka kaipasi jo kovastikkin kotiin lähettämäänsä takkia… ;)

Ari, Jukka, Markus ja Teijo tutustumassa paikallisiin koululaisiin ja heidän kirjoihinsa.

Näitä kulkijoita Etiopian teillä riittää… ja joidenkin sarvet ovat vähintäänkin huikeat.

Olisikohan tämä päivän ykköskohta tänään kaikesta ympäristön eksoottisuudesta riippumatta? Teijo, Pasi ja Ari löylyämässä. Kiitos Ulla saunahotelli vinkistä... :)

Päivä 35 | Lalibela - Dese | Etiopia

2010-10-24T13:03:00.000-07:00

274km | +12 - +27 | Aurinkoista
Päivä alkaa kulttuurikäynnillä. Kohteena Lalibelan maailmankuulut monoliittikirkot. Kirkot jotka hakattu yhdestä kivestä kallioon. Kuningas Lalibela oli pelimies. Hän rakennutti 11 kirkkoa kallioon hakattuna. Itseasiassa kuningas Lalibela yritti 1200 -luvulla siirtää koko Jerusalemin Etiopian pohjoiseen. On kopiota jeesuksen haudasta, mooseksen haudasta, Iisakin haudasta, neitsyt Marian kirkkoa jne. Itseasiassa koko Lalibela tuo mieleen 1200 -luvun Las Vegasin. Mutta niin tai näin niin paikka on vaikuttava. Poikkea jos kuljet kulmilla.
Lalibelasta pois vie kaksi tietä. Se jota illalla tulimme ja toinen lyhyempi joka ei paikallisten mukaan liikennöitävässä kunnossa. Valitsemme jälkimmäisen ja suoriudumme sen 50 kilometristä kolmessa tunnissa. Hauska ja haastava tie, josta selviämme parilla lipoilla ja parilla kaadolla… ja saamme runsaasti erinomaista offroad kokemusta. Pasi vastaa päivän parhaasta kaadosta mahalleen mutalammikkoon. Vauriot ainoastaan psyykkisiä.
Päästyämme asvaltille matka alkaa sujua tanssien mutkasta mutkaan. Sen verran aikaa kuitenkin meni ofroadilla, että viimeinen puolituntinen menee pimeässä. Desessä heti kohta seitsemän jälkeen. Huoneita ei riittävää määrää tarjolla missään hotellissa, mutta pääsemme kahteen suhteellisen lähellä tosiaan olevaan.
Päivälliseksi riisiä ja kanaa. Tällä kertaa kana lyö laudalta kaikki elämäni aikaisemmat kanat. Sitkeää kanaa olen saannut monta kertaa aikaisemminkin, mutta en koskaan kanaa johon jykeväkään veitsi ei kirjaimellisesti pysty. Ei auta kuin palauttaa kanat keittiöön. Puolen tunnin kuluttua samat kanat palaavat lisää keitettynä. Mureusaste ei ole muuttunut. Mikään veitsi ei pysty eikä hammas meni läpi. Syömme riisit ja sillä hyvä.

Yksi Lailibelan 11'ta kallioon hakatusta monoliittikirkoista.

Mooseksen haudan ovella… ainakin jos kysytään kuningas Lalibelalta.

Ari taittamassa matkaa Lalibelasta etelään… tiellä johon autot eivät pysty. Me pystyimme… ja hondamies myös Hondan matalasta maavarasta huolimatta.

Välillä oli tänään kivikkoisempia kohtia kuin toisinaan.

Tämä mutaeste meni Pasilta vielä loistavasti. Seuraavassa tuli rapaa hihansuihin ja vähän lahkeisiinkin… :]

Päivä 34 | Faxikylä - Lalibela | Etiopia

2010-10-24T10:03:00.000-07:00

598km | +18 - +27,5 | Aurinkoista ja aurinkoista
Tänään koneet käyvät kuudelta ja viimeisetkin kymmentä yli. Aurinko nousee horisontin takaa ennen puolta seitsemää. On mukavan viileää. Käytännössä lämpötila keikkuu 18-20 asteen välillä aamiaiseen Gondorissa saakka.
Toteamme varsin nopeasti, että Etiopian luonto on upea ellei jopa halvatun upea. Ja tiet ovat hyvät elleivät halvatun hyvät. Liikenettä ei juuri ole. Hiacet suhaavat kylästä ja kaupungista toiseen matkustajia täynnä, mutta henkilöautot ovat käytännössä jotakin mitä ei ole. Ennen päivän päämääräämme Lalibelaa toteamme, että besaakaan ei juuri ole. Bensa-asemia kyllä, mutta useimmat myyvät ainoastaan dieseliä ja polttoöljyä. Eli tankkaa bensaa kun saat… ja varakannut kanssa!
Vaikka autoja ei teillä ole, niin lampaita, vuohia, lehmiä, kameleita, aaseja ja kanoja on paljon… ja molempiin suuntiin käveleviä ihmisiä hämmästyttävän paljon. Koko Etiopia liikkuu jalan? Toinen äkkinäistä matkaajaa hämmästyttävä piirre on kerjääminen. Yli yhdeksän kymmenestä ihmisestä jolle sanoo sanan tai kaksi ojentaa kätensä kerjätäkseen viimeistään kolmannen sanan kohdalla. Jopa ohi kiitävää moottoripyörää tervehditään käsi ojossa. Köyhiä maita olen kohdannut monta, mutta samankaltaista kerjäyskulttuuria en missään. Lapset sen sijaan hihkuvat ja heiluttelevat käsiään joka kylässä… elleivät heitä kivillä. Useimmat eivät kuitenkaan kivitä.
Lähtiessämme Gondorissa aamiaiselta, Ari toteaa, että päivän alkumatka mennyt niin hyvin, että täytyy keksiä jotakin itse. Ja siitä se keksiminen lähtee kun päätämme lähteä kartassa olevalle oikotielle. Kolme tuntia myöhemmin olemme samassa paikassa mistä lähdimme oikaisemaan… ;) … mutta saimme hyvää hiekkatie kokemusta autenttisissa olosuhteissa ja ympäristössä johon satunnainen matkaaja ei vahingossa eksy.
Ja pimeälle menee tänään ennen kuin Lalibela on kohdalla reilut pari tuntia. Viimeiset kaksi on pientä serpenttiinistä hiekkatietä. Mutta hidasvauhtinen hiekkatie ei paha. Ei itseasiassa suurtakaan eroa ajaako sitä auringon tai kuun valossa.
Nenä, korvat, silmät kaikesta muusta puhumatakaan täynnä pölyä olemme Lalibelassa vähän vajaa yhdeksän. Kadut ovat autiot. Hotelli löytyy ongelmitta ja hotellissa vielä kokki paikalla, mikä on yhtä kuin päivällistä pikaisen suihkun jälkeen. Lämpimän veden tulo loppuu kymmeneltä, mutta kaikki pojat putzis kliin ennen sitä… ainakin noin.

Lehmäjengi tiellä… eikä mitenkään päivän ainoa. Lehmät kuitenkin harvemmin tekevät mitään äkkinäistä.

Päivän oikopolulla, joka ei johtanut ihan toivottuun paikkaan mutta maisemat olivat hulppeat ja tie hauska. Jari taittamassa mutkaa. Porosarvet matkaavat nykyään takana, kun pleksi jäänyt matkalle.

Ari valmistautumassa tauolle Pohjois-Etiopian vuoristossa.

Aamiainen Gondorin katolla. Gondor kuuluisa monista linnostaan.

Vähän kultturellejä mekin tänään. Yksi Gondorin linnoista käytiin bongaamassa ulkopuolelta. Sisään ei innostusta… 'on noita linnoja nähty'… :]

Päivä 33 | Metama - Faxikylä | Etiopia

2010-10-23T09:56:00.000-07:00

40km | +26 - +33 | Aurinkoista oli.
Aamulla tullin väki on pitänyt kokousta. Pääsemme maahan kunhan saamme suurlähetystä kirjeen, jossa lähetystö menee takuuseen meistä ja siitä, että emme myy pyöriämme Etiopiassa. Soitan Ulla Anderssonille. Järjestyy. Pieni tekninen ongelma, että lähin fax on 40km päässä. Mutta hiaceen ja faxin luokse. Faxaan Ullalle tiedot meistä ja pyöristämme. Sitten odotetaan. Pankissa. Ainoa faxi 100km säteellä on Western Unionin pankissa joka menee kiinni kello 1200 ja aukeaa vasta 1500. Puoli kaksitoista soitan Ullalle. Tulossa viiden minuutin kuluttua. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua soitan uudestaan. Ulla koittanut viimeisen vartin saada faksia lähi. Pankki alkaa sulkeutumaan. Samalla hetkellä faksi tulee!
Hiaceen ja tullipäällikön luokse takuufaksi tassussa. Tullipäällikkö on Mulkvist isolla M'llä. Sanomuoto faksissa väärää. Lähetystön pitää ottaa vastuu meistä ja pyöristä. Takuuseen meno ei riitä. Soitan jälleen kerran Ullalle, joka kysyy mitä sanoja tarkalleen ottaen haluavat. Luettelen puhelimessa. Hiaceen ja odottamaan pankin aukeamista. Kello viisi olemme vapaita poistumaan Etiopian monilehmäisille teille konepyörinemme. Egyptiin tulo tuntuu tässä kohtaa niin sanotusti 'piis of keikiltä'… :) … se oli ainoastaan 5 tunnin pikkujuttu. Etiopiaan sisään kestää 26 tuntia! Että sillä lailla.
Tänään ei pitkälle ajeta, mutta päätämme poistua rajalta 40km päässä olevaan 'faksi-kylään', jossa jotakin säädyllisen tapaista hotellia.
Ja Ulla Anderssonille Suomen Addis Abeban lähetystöön Iso Kiitos nopeasta ja hyvästä avusta! On hienoa saada lähetystöstä apua silloin harvoin kun sitä tarvitaan!

---
Tämä lisäys Suomesta 26.11.2010. Tilanne rajalla edelleen sekava. Koko EU'n ulkoministeriöt odottavat Etiopialta selvitystä kuinka rajalla toimia ulkomaalaisten overlandereiden suhteen. ELI ÄLKÄÄ TOISTAISEKSI MENKÖ Sudanin ja Etiopian väliselle rajalle. Suomen suurlähetystö ei voi alkaa takaus-automaatiksi! Ryhmämme oli poikkeustapaus, koska uusi laki oli juuri tullut voimaan! Jos suunnittelet kuitenkin meneväsi. Tarkasta maahanpääsymahdollisuudet Etiopian viranomaisilta!
---

Onnellinen Jukka heräämässä ensimmäiseen Etiopian aamuunsa. Welcome to Etiopia!

Telttaleirimme tullimiesten takapihalle. Markuksen harras toive pääsystä telttailemaan toteutui viimein… ;) … Pasi tarjosi minulle makuupaikan perheteltastaan. Emme edes ajatelleet minkälaista Markuksella oli 5cm paksulla ilmapatjallaan teltan pohjan ollessa oma patjamme. Ja oli Arilla ja Jukallakin ilmaa itsensä ja maan välissä.

Metaman pääraitti auringonnousen aikaan.

Hondamies aamutoimilla. Huuski oli parinkymmenen tullimiehen kanssa jaettu yksi yhteinen reikä (johon oli vaikea osua) peltiheinäkojussa pihan perällä.

Metaman lapsia. Kuten kaikkialla lapset asettuvat mielellään kameran eteen ja nähdäkseen kuvansa kameran takakannessa.

Päivä 32 | Gaderef - Metama | Sudan - Etiopia

2010-10-23T09:31:00.000-07:00

176km | +24 - +33,5 | Aurinkoista
Tämä päivä jää niin sanotusti puoleen. Alkupuolisko menee sutjakkaasti autiolla tiellä kohti Gallabattia, joka meidän viimeinen kylämme Sudanissa. Leimaukset Sudanista ulos, eivät ole kovin aikaa vieviä jos kahta tuntia ei lasketa pitkäksi ajaksi… :] … hävisin tosin kaljat porukalle kun menin lyömään vetoa tunnin puolesta.
Etiopian puolella mietä sitten odottaa yllätys. Viime lauantaina kello 0900 tullut voimaan uusi maahantuotaville ajoneuvoille. Lain mukaan meidän on maksettava pyöristä niiden arvon mukaiset takuut käteisellä! Rajalta löytyy brittipariskunta joka ollut siellä kolmatta päivää. Heidän pitäisi maksaa 22000usd takuuta vanhasta lantikastaan. Lisäongelmana rajalla uusi tullipäällikkö, joka tulkitsee lakia kuin piru raamattua. Entinen armeijan kendraali, joka joka syystä tai kolmannesta päätynyt jumalten hylkäämälle raja-asemalle. Pientä liennytystä kuitenkin ilmassa, kun rajalle ilmestyvät illalla vielä belgialaiset tuttumme… pientä? Ennen auringonlaskua Ulla Andersson Suomen suurlähetystöstä soittaa takaisin selvitettyäni pari tuntia aikaisemmin hänelle tilanteen. Sovimme, että jatkuu aamulla kun meillä tarkat vaatimukset selvillä. Rahatakuu on täysin poissuljettu vaihtoehto jo senkin takia, että jos sellaiseen olisi rahaa, niin se pitäisi nostaa samalta rajalta maasta poistuttaessa.
Leirin pystytämme epätietoisissa tunnelmissa. Jari, Pekka ja Teijo menevät bordelliin yöksi. Metaman kaikki 'hotellit' ovat bordelleja. Koko Metama on rähjäinen rajakylä, jossa ainoat bisnekset baareja ja bordelleja sudanilaisille. Ari, Markus, Jukka, Pasi ja minä leiriydymme telttoihin tulliaseman pihaan, joka muistuttaa enemmän avokaatopaikkaa, mutta kuitenkin Metaman siistein kohta leiriytyä.
Säilykkeetkin tekevät illalla kauppansa… jokaiselle ei putoa kakistelematta etiopilainen peruseväs. Lihakasvisseosta, joka syödään sormin suolattoman lätyn kanssa… ;) … mutta kylmä olut maistuu kyllä itse kullekin!

Nopeusrajoitukset Sudanissa. Niillä kuitenkin ainoastaan symbolinen arvo… jokainen bussi porhaltaa ohi jos ajaa vain sataa tai vähän yli. Mutta liikenne maassa vähäistä ja tiet hyviä.

Texas? Ei, Itä-Sudan.

Village People.

Yksi Metaman kutsuvista bordelli hotelleista. Metama on paljon samaa kuin Las Vegas... puitteet vain toistaiseksi vähän vaatimattomammat.

Metaman pääkatu.

Päivä 31 | Khartum - Gedaref | Sudan

2010-10-23T08:48:00.000-07:00

417km | +28 - +39 | Hot Sunny Day
Päivä alkaa auringolla kuten aina. Alle tunnissa olemme Khartumista ulkona ja tapaamme ensimmäisen happaman sudanilaisen. Tämä hapannaama on jonkinlainen esimies vuohimarkkinoilla, joita pysähdymme kuvaamaan. Satajakuusikymmentä kauppiasta olivat ainoastaan innoissaan pysähtyessämme, mutta tämä yksi ajoi meidät matkoihinsa… mutta joka maahan mahtuu hapannaamansa.
Maisema Khartumin ja Gaderefin välillä on jotakin hyvin paljon samaa kuin Texasissa. Eli jos käyt täällä ajamassa niin ei mitään tarvetta mennä Texasiin ja päinvastoin. Aakeaa laakeutta viljapeltojen keskellä. Eli Turkista alkanut kuiva hiekkamaisema alkaa pikkuhiljaa vihertymään… mutta paljon tyhjää tonttimaata on Sudanissakin. Iltapäivällä horisonttiin ilmestyy kukkula ja kukkulan ilmestyttyä ilmestyy muutama mutkakin, mutta kokonaisuudessaan matkan suorin päivä teillä mitattuna.
Kukkuloiden ilmestyttyä tulee myös satoja ellei tuhansia kameleita ja alkuperäisiä savimajakyliä. Menemme yhteen mutta siellä tapaammemme Sudanin toisen äxeeraajan. Koko kylä juoksee iloisesti vastaan, viimeisenä tulee äkäinen kyläpäällikkö, joka huutaa mustat korvat punaisina jallajallaa. Kiipeämme menopeliemme päälle ja katoamme horisonttiin. Päivä päättyy Gaderefiin, josta huomenna puolentoista tunnin matka Etiopian rajalle.
Päivällistä ei ole tarvetta lähteä merta kauempaa kalastamaa. Kylän ykkösravintola on samassa rakennuksessa kuin hotellimme… ja tänään melkein juhlapäivä. Viimeinen cocacola-illallinen… :)

Khartumin aamussa odottamassa vihreää valoa kohti Etiopiaa.

Vuohimarkkinat päätien varressa. Täältä meidät paiskattiin kuitenkin kameroinemme ulos.

Voi sen pyörän näinkin laittaa parkkiin kun tulee oikein kiire puskaan tietää Pasi … :] … tässä ei kuitenkaan kyse hätätilanteesta. Pasi vain unohti laittaa jalan alas.

Kameleiden keidas keskellä kuumaa ja kuivaa… tänään ei kuitenkaan menty enää yli 40 asteen… eikä tuo haitannut lainkaan.

Pasi ja Pekka ottamassa kilpailevia otoksia sudanilaisesta maalaismaisemasta.

Päivä 30 | Khartum | Sudan

2010-10-23T07:52:00.001-07:00

Vapaapäivä Khartumissa. Ryhmämme kulttuuriosasto lähtee kymmeneltä kansallismuseoon. Jari lähtee korjauttamaan toissapäivän kaatumisessa mutkistunutta sivulaukkuaan ja loput Hilttoniin päiväkaljalle. Usko oli luja, että ainakin Hiltonista saa olutta… ja saihan sieltä… 0%'sta Beksiä hyvään hintaan… :) … Sudanissa alkoholin käytöstä kiinni jäävä saa 40 raipaniskua. Ulkomaalainen voi selvitä 20 raipaniskulla. Näyttää siltä, että selviämme maasta ulos ilman raippoja. Tarkkojen selvitys jälkeen Jari sai selvile, että Khartumissa saa olutta torstaisin maaperällä, joka ei teknisesti ole Sudania. Brittien lähetystössä torstai-illan klubissa. Miten sinne olisi päässyt jää arvoitukseksi kun torstai ei osunut kohdalle… :]
Kansallismuseo antaa eniten arkeologiasta kiinnostuneelle. Pienehkössä museossa, pysti, patsas jos toinenkin mutta menee perusmotoristin näkökulmasta sarjaan 'onhan noita museoita nähty'. Khartumin taksit ovat myös arkeoligiaa. Toyota taksit eivät ole mitään uusia bling bling malleja. Corollaa löytyy 60-luvun malleista lähtien. 70- ja 80- luvun mallit taitavat olla suosituimmat tällä hetkellä liikenteessä olevista.
Ei Khartumia huomenna lähtiessä varsinaisesti ikävä tule, mutta uutiset Sudanista ja arkitodellisuus paikan päällä tuntuvat olevan valovuoden päästä toisistaan. Sudan taitaa olla yksi koko matkan turvallisimmista maista.

Khatrumin keskusaukio.

Modernia Khatumia. Saudien rakentama hotelli-konferenssi-keskus.

Sokeriruoko kauppioita. Ruot kottikärryissä klapin mittaisina pätkinä.

Vaatekauppa vanhassa keskustassa.

Basaarikuja ja Markus shoppailu mielellä.

Päivä 29 | Dongola - Khartum | Sudan

2010-10-16T07:36:00.000-07:00

590km | +33 - +43,5 | Hot Sun

En tiedä olenko väärässä, mutta ainakin toistaiseksi Sudan on tuntunut tasan yhtä vaaralliselta kuin Ahvenanmaa, ainoastaan sillä erotuksella, että sudanilaiset ovat huomatavasti ystävällisempiä. Ja kuumempaa Sudanissa on kuin Ahvenanmaalla. Tänään oli itseasiassa oman moottoripyöräilyhistoriani kuumin ajopäivä kokonaisuutena… mittarissa +33 koneen käynnistyessä ja jo aamupäivällä mittari kipusi yli +40 ja siellä pysyi auringonlaskuun saakka.

Tänään ajelin itseasiassa Pekan kanssa kahdestaan. Iphoneni oli egyptin ajassa ja herätessämme koko muu porukka oli valmiina lähtöön. Sanoin että antaa mennä ja tulimme omaa tahtia perässä vähän eri reittiä Kariman kautta, jossa kävimme bongaamassa paikalliset pyramidit. Faaraoiden valtakunta ulottui aikanaan myös Pohjois-Sudanin Nubiaan. Myös Dongolan ja Kariman välille kiinalaiset ovat tehneet loistavan asvaltin… ilmeisesti ennakoidun liikenteen tarpeisiin… 170km matkalla vastaan tuli 4 autoa. Yksi ohitti ollessamme parkissa. Se Belgialaisten Land Rover.

Jossakin kohtaa autiomaata Pekka katosi peilieistä. Käännyttyäni katsomaan minne katosi, tuo löytyi mutkan takaa kamelin selästä. Ei kuitenkaan vaihtanut bemariaan kameliin vaikka olisi vaihdossa saattanut saada useammankin kameli. Viimeisellä tauolla pääsemme todistamaan kuina vuohi menettää nahkansa. Paikkallisen tienvarsibaarin pitäjä nylkee vuohen juuri ollessamme paikalla. Pekka ottaa aiheesta opetusvideon.

Khartum on kohdalla tuntia ennen auringonlaskua. Iso kylä. Itseasiassa vajaan 5 miljoonan asukkaan kaupunki kohdassa jossa Niili jakaantuu kahteen. Siniseen Niiliin ja Valkoiseen niiliin. Sinistä pitkin pääsee Etiopiaan ja valkoista Ugandaan.

Nubian autiomaa. Suuri tasainen, kuuma ja kuiva.

Tauko Karimassa paikallisten poikien seurassa. Naiset eivät Sudanissa istuskele katukahviloissa.

Kamelimies Sahamies testaamassa josko Kameli Bemarin sijaan… ;)

Kariman pyramideillä. Täällä ei turistiruuhkaa, kuten ei muuallakaan Sudanissa näytä olevan.

Vuohi menettää nahkansa päivän viimeisellä stopillamme… olisi menettänyt vaikka emme olisi pysähtyneet. Ennen kuin ennätimme ryystää kahvimme loppuun tarjolla oli tuoretta vuohenlihaa.

Päivä 28 | Wadi Haifa - Dongola | Sudan

2010-10-16T04:20:00.000-07:00

409km | +33 - +42,5 | Kuuma Numibian aurinko

Mr Magdi tulee tasan kahdeksalta kuten oli puhe. Porukka jeeppiin ja satamaan. Kymmeneltä olemme kantamaikassamme 'Marin Baarissa' aamiaisella. Abiria (Maria) tulemme kaikki kaipaamaa. Abir piti siskonsa Hadin kanssa Wadi Haifan ykkösravintolaa. Isäkin kävi välillä katsastamassa olisiko joukossamme sulhasehdokasta. Pasi kuitenkin ainoa poikamies eikä hänkään ihan selkeästi.

Numibian autiomaa on kuuma… kuiva ja kuuma. Iltapäivällä lämpötila ei laske alle 40 asteen ja onkin selkeästi matkan kuumin päivä… huomenna luvassa toinen samanlainen… :) … ainoa ongelma kuumassa on, että ei tahdo ehtiä juomaan niin paljoa kuin pitäisi. Jano jatkuu Dongolassa pitkälle iltaan. Olutta ei kuitenkaan kulu lainkaan siitä yksinkertaisesta syystä, että Sudanissa ei saa mitään prosenttipitoista. Maksa huuteli jo pari päivää sitten ihmeissään, että missä päivä olutannos viipyy. Mutta ei hätää. Sudanissa on runsin erilaisia alkoholittomia sitruuna-, mansikka-, omena-, yms mallasjuomia… ;)

Nappularengas osastollemme kiinalaisten vasta päällystetyt uudet tiet ottavat koviten. Vauhdit hiipuivat jo Hurghadasta lähtiessämme ja Sudanissa sama max 90km/h jatkuu, jotta nappulat eivät sulaisi niin nopeasti helteiseen asvaltiin… Anakee2 -osastolle se tietty tarkoittaa pidempiä taukoja. Ja vakavasti ottaen niin kyllä itseänikin harmittaa nappulaosaston puolesta, varsinkin kun ne on Suomesta saakka rahdattu mukana. Markukselle asvaltti ottaa kaikista kovimmalle, mutta haluan uskoa, että Markus toipuu.

Ensimmäiset lipatkin saadaan tänään aikaiseksi. Jarilta lähtee kyläkierroksella eturengas alta pikkuvauhdissa. Poronsarvet pysyväivät ehjänä ja kuskille ainoastaan psyykkisiä vaurioita. Vasen sivulaukku vaati vähän vasarointia. Onneksi Pekka osti Puolan ja Slovakian väliseltä rajalta vasaran!

Ihana Abrir (ravintolanpitäjä) jäähyväiskuvassa poikien kanssa. Abrir piti huolen, että söimme joka kerta hänen ravintolassaan.

Valmiina lähtöön. Kuvassa myös VW-paketiautolla liikkeellä oleva ruotsalaispariskunta. Sekä lantikkamies Belgiasta. Keskellä Mr. Magdi joka hoiti kaikki Sudaniin tuloon liittyvät asiat mallikkaasti.

Ajankäytön maksimointia. Jukka ajaa partaa Sudanin tullin tehdessä lähtöselvitystämme.

Poronsarvet Nubian kuumassa autiomaassa.

Kyläkierroksella Nubiassa, yhdessä Niilin laakson kylässä.

Päivä 27 | Wadi Haifa | Sudan

2010-10-16T04:15:00.000-07:00

0km | +32 - +42 | Sol, sol ja sol

Vaikka 13 päivä onkin niin toivon kovastikkin, että Pasin Tramiko -paikannin on väärässä. Teijo kertoo aamulla hampaita harjatessaa Pasin Tramikon sanovan, että pyörämme ovat edelleen Aswanin satamassa. Jos näin on, niin Wadi Haifa ehtii tulla kovastikkin tutuksi. Odotetaan kuitenkin, että herra Magdi tulee 0930. Hänellä lienee todellinen totuus.

Aamiainen tulee kantapaikassa kello 0800 mutta Mr. magdia ei näy ennen kymmentä. Lohduttava tieto on, että pyörät varmuudella lähteneet Aswanista, joten ainakin tässä kohtaa näyttää, että Pasin paikannuslaite ei toimi. Ja toivomme kaikki, että se ei toimi. Mitään tarkkaa tuloaikaa Mr. Magdi ei kuitenkaan osaa pyörillemme antaa… ehkä kuitenkin tänään. Kysellessä Aswanissa Ms Sagalnaamin lähtöaikaa ainoa tarkka aika oli 'this is Africa, but today for sure'.

Päivämme viralliseen ohjelmaan kuuluu valokuvauslupien hankinta… eikä minkä tahansa tarralupun, vaan kuvallisen todistuksen, jossa lukee kameran merkki, malli ja runkonumero. Videoille lupaa ei Sudanissa heru. Tosin Sudanin kameralaki on vuodelta 1946, jolloin lainlaatijan mielessä ei tainnut edes käydä, että 2010 jokainen pikkukamerakin kuvaa videota.

Loppupäivän ohjelmassa odottelua… odottelua, että Mr Magdi näkee rahtiproomun lähestyvän Niilin horisontissa ja että puhelimeni soi tuosta tiedosta. Kello 1700 tuo soi, että valmiina lähtemään satamaan tunnin kuluttua. Tunnin kuluttua soi uudelleen, että pyörät haetaan aamulla kahdeksalta. Mutta niin tai näin niin näyttää vahvasti siltä, että huomenna jälleen tien päällä… ;]

Wadi Haifa girls

Viimeinen laiton kuva otettuna valokuvalupatoimiston pihalla… tämän jälkeen kaikki kuvat laillisia.

Wadi Haifan linja-autoasema.

Pyöriä odotellessamme harrastimme myös liikuntaa, eli valloitimme Wadi Haifan pöytävuoren. Ari oli ensimmäisenä ylhäällä.

Aasi on ova sana myös Sudanissa ainakin Wadi Haifan katukuvan perusteella.

Päivä 26 | Niili Wadi Haifa | Sudan

2010-10-13T02:23:00.000-07:00

0km | +28 - +40 | Aurinkoista

Jos joku nukkui Ms Sagalnaamilla 0430, niin 0432 kukaan ei enää nukkunut. Laivan rätisevistä kaiuttimista kajahti aamurukous 120 desibelin voimalla. Ei auttanut muu kuin rukoilla, että rukous loppuisi mahdollisimman nopeasti ja työntää tulpat korviin.

Herään uudestaan 0650. Pekka on jos hereillä. Eilisen tiedon mukaan ohitamme Abu Simbelin noin kello seitsemän. Tieto pitää paikkansa. Vähän jälkeen seitsemän sivuutamme faaraoiden aikaiset temppelit, jotka on 50 -luvulla siirretty kivi kiveltä Lake Nasser tekojärven tieltä.

Wadi Haifan satama on kohdalla heti yhdentoista jälkeen ja Mr Mandi on meitä vastassa. Parin lomakkeen täyttö laivalla Mr. Mandin opastuksella ja maihin. Tulo Sudaniin tuntuu sisäänheitolta verrattuna tuloon Egyptiin. Hotellilla Mr. Mandi kerää carnetiit ja täytämme poliisille menevän pakollisen rekisteröitymis ilmoitukset. Mr. Mandi hoitaa myös carnettien leimaukset ja saamme ne takaisin ennen kuin pyörämme tulevat huomenna.

Wadi Haifa on kuuma tai erittäin kuuma, mutta Sudan antaa itsestään positiivisen ensivaikutelman. Itse Wadi Haifa on pieni hiekkakatuinen kaupunki yhdellä moskeijalla, jossa yöelämä on teetä ja vesipiippua. Ehkä kokeilemme illalla. Lounaan jälkeen koko porukka katosi iltapäivänokosille. Pieniä elämän luksuksia…

Markus ja Jukka etuilemassa passinleimausjonossa. Sudan sisään leimaus tapahtui jo laivalla mikä pelkästään hieno juttu.

Jalka Pasin pään päällä… joka kolo oli Ms Saganaamissa täynnä.

Abu Simbelin temppelit aamuauringossa Niililtä katsottuna

Wadi Haifan satamalaituri. Tässä kohtaa ei vielä tietoa, että kuvauskielto... että tarvitaan itseasiassa valokuvallinen lupa kuvaamiseen!

Sudanissa ollaan. Alkaa näyttämään todelliselta Afrikalta. Ari, Jari ja Teijo Wadi Haifan keskusaukiolla.

Päivä 25 | Aswan -Niili | Egypti - Sudan

2010-10-13T02:12:00.000-07:00

18km | +24 - +37 | Aurinkoista

Early birdie herätys. Aamiainen kuudelta, pakkaus häärääminen Niilin risteilyä varten ja koneet käyntiin vartin yli seiska. Tosin Pasi häärää tänään melkein puolituntia yliajan. Tankille ja poliisilaitokselle, jossa ei tapahdu mitään ensimmäiseen puoleen tuntiin ja seuraavankin puolen tunnin aikana vain vähän, mutta sen verran kuitenkin että kohta yhdeksän jälkeen saattueena satamaan ilman egyptin kilpiä. Saattueessamme meidän lisäksi yksi sweitsiläinen motoristi, yksi ruotsalainen volkkari ja yksi belgialainen landrover.

Päivän selkein kohta on kun tulemme satamaan kun meille ilmoitetaan, että tullitarkastus pitkän kaavan mukaan ilman tippejä ja pikakaavalla tippien kanssa. Tippi tarkastuspäällikölle 20 egyptin rahaa per pyörä… noin 3€. Ja yes, tarkastus on rahat taskuun jas yksi vilkaisu.

Kaikki leimat on kaikissa tarvittavissa lipuissa ja lapuissa yhteen mennessä ja olemme valmiita menemään alukseemme Ms Sagalnaamiin. Itse Sagalnaam on kaukana valmiista vaikka virallinen lähtöaika on kahdeltatatoista. Lastaus kestää ja kestää ja kestää ja kestää. Auringon laskiessa kello kuusi kaikki on kuitenkin valmista ja laivan torvet törähtävät. Ei Sagalnaam ihan ruotsinlaivojen kaltainen mutta laiva kuitenkin. Ja olen tyytyväinen että saimme ykkösluokan liput. Kakkosluokka on jotakin samaa kuin intialaisen ruuhkajunan vaunu ja kolmosluokka on kansipaikka. Ykkösessä kahden hengen hytit… ilmastoinnilla… :)

Pyörät ajamme erilliseen proomuun, joka tulee perässä omia aikojaan. Pidetään peukkuja, että kohtaamme pyöriemme kanssa Wadi Haifassa. Heti lähdön jälkeen hämmästyttävää Sudanilaista tehokkuutta. Passit leimataan jo laivalla! Viva Sudan!

Niilin rantamaisemaa hotellimme terassilta.

Poliisilaitoksen edustalla Markus harkitsi hetken lantikkamieheksi ryhtymistä mutta vain hetken.

Jukka, Jari ja Teijo valmiina saattueeseen… tässä kohtaa ihmettelemme minne johtoauto katosi.

Ms Sagalnaam ja rahtiproomu. Laatikkoa ja nyssäkkää lähti matkaan yksi jos toinenkin.

Ari, Jukka, Teijo ja Pasi ykkösluokan kanttiinissa

Päivä 24 | Aswan | Egypti

2010-10-10T11:42:00.000-07:00

0km | +30 - +36 | Pilvetön on taivas.

Toimistopäivä / vapaapäivä. Aamusta herra Salahin toimistoon, joka myy Niilin risteilyn lippuja. Ennen kuin liput voidaan meille myydä tarvitsemme kuitenkin liikkennepoliisin toimistosta Marlboro askin kokoisen lipun, jossa lukee, että emme ole olleet onnettomuudessa Egyptissä. Ja jotta ei liian yksinkertaista olisi niin liikennepoliisin toimisto kilometrien päässä laitakaupungilla. Ahtaudumme koko ryhmä Peugeot 504 taksiin ja menoksi.

Luvattu puolitoista tuntia liikennepoliisin tiskillä venähtää kaksi ja puolituntiseksi. Olisi venynyt enemmänkin ellei Pekalta olisi palanut päre… tällä kerralla päreen poltto kannatti. Pekka marssi johtajan toimistoon tiukalla ilmeellä vaatimaan tarvittavaa paperia. Irtosi. Huonomalla onnella olisi voinnut olla irtoamatta tämän päivän aikana. Ongelma ei ollut paikallinen päällikkö vaan liikennepoliisin ylipäällikkö joka pääti tulla juuri tänään vuosivierailulle ja koko laitoksen toiminta pysähtyi.

Liikonnepoliisin toimistosta meidät lähetettiin 8 samanlaiselle taksilla kuin edellinen, johonkin toiseen liikennepoliisin virastoon. Soitto herra Salahille ja selvisi, että meillä ei siinä virastossa tänään mitään asiaa. Seuraavaksi päädyimme pösötaksilla turistipoliisin päällikön toimistoon, joka oli yhtä hölmistynyt kuin mekin, että mitä asiaa täällä… :] … ja löytyi se herra Salahin toimisto uudelleen kuitenkin vielä.

Jotta laivalippujärjetely ei olisi liian yksinkertaista, minulle selvisi vasta liput saatuamme ja käytäni pankissa rahaa vaihtamassa, että ne ovat ainoastaan henkilöliput. Pyörien liput pitää ostaa huomenna toistaiseksi tuntematomasta toismistosta. Eikun uudestaan pankiin rahaa vaihtamaan. Se on byrokratian kukkanen tämä Egypti, edes intialaiset eivät kykene parempaan asioiden monimutkaiseksi tekemisessä… :] … mutta onhan tuolla työllistävä vaikutus.

Illalla säilykekauppaan. Ihan vain kaiken varalta, jos joudumme perustamaan leirin jossakin kohtaa Afrikan yöhön.

Liikkennepoliisin ulkotoimisto. Egyptiläisi ajokorttejamme kirjataan arkistoihin xyz.

Mitä egyptiläinen mies tekee baarissa? Polttaa vesipiippua ja juo teetä.

Leipäkauppias ja egyptiläistä miesten muotia… tuo miesten kaapu voisi hyvinkin olla mukava ja vilpoinen ajoasu!?

Aswanlaista kolutyttömuotia.

Tonnikalasäilykekauppias Puhakka esittelemässä kauppansa valikoimia. Tarjonta varsin kelpo. Oma veikkaukseni kuitenkin on, että tänään ostamamme tonnikala- ja sardiinisäilykkeet löytyvät pyöriemme sivulaukuista kun ne tammikuussa rantautuvat Helsinkiin… :]

Päivä 23 | Hurghada - Aswan | Egypti

2010-10-10T11:30:00.000-07:00

502km | +25,5 - +37 | Aurinkoista ja tähtistä

Matka jatkuu kohti etelää hetikohta seiskan jälkeen. Hulppea vuoriston ylitys ja vihreä vehreä Niilin laakso on kohdalla. Päivän kulttuurikohde on Luxor ja siellä Karnakin 3000 vuotta vanha auringon jumalan Amonin temppeli joka tekee vaikutuksen. Karnakin kierrämme paikallisen tietäjän johdolla, jolla hampaat vähissä mutta puheesta saa jotakuinkin selvää.

Loppupäivän ajamme Niilin laaksoa alas Aswaniin, josta alkaa parin Aswan yön jälkeen Niilin ristely Sudaniin. Aswanissa pojat päättävät löytää hotellin Markuksen Garminin perusteella. Löytävätkin sopivasti kolme varttia minun jälkeeni. Ehdin sopivasti hoitaa sisäänkirjoittautumisrituaalit ja purkaa pyörän, ennen kuin Garmin tuo loppuryhmän perille… :)

Etelä-Egyptin autoilijat ovat aikuisten oikeasti outoa väkeä. Se ei riitä, että meille vilkutellaan siitä että valomme ovat päällä päivällä. Sama jatkuu myös pimeässä. Etelä-Egyotissä ajetaan kirjaimellisesti ilman valoja myös pimeällä ja nopeudet ovat samat kuin valoisaan aikaan! Ainoastaan kun joku tulee omalla kaistalla vastaa vilkutetaan valoja kiivasti. Että sillä lailla.

Ennen Sudaniin lähtöä voisi olla hyvä idea löytää säädyllisen oktaanista polttoainetta. Itse kunkin kone kilkattaa ja kalkattaa siihen malliin, että iloitsisi enemmistä oktaaneista… 92'ta tiukempaa tavaraa ei kuitenkaan juuri ole. Useimmilla asemilla ainoastaan 90'stä.

Pasin pakkaukset inhimillistyneet vaikka kaksi rengasta edelleen matkassa. Nyt Pasilla alla aavikkorenkaat.

Matkamme faaraot, Ramses2'n polvet ja Nefertiti Karknakin temppelissä. Löydä kuvasta Pekka.

Aasi on Niilin laaksossa edelleen erittäin yleinen menopeli.

Huussi maantien laidassa kahvilan pihassa. Välillä ne ovat mielenkiintoisempia kuin toisinaan... :] ... suosittelen käyttämään ainoastaan akuuteissa hätätapauksissa.

Pieni maalaishuoltsikka Luxorista etelään. Ryhmämme tankkaus taisi olla päivän kohokohta… :] ... 95E ei ollut valikoimissa.

Päivä 22 | Hurghada | Egypti

2010-10-10T09:11:00.000-07:00

18km | +26 - +32,5 | Aurinkoista

Renkaita ja öljyä. Hurghadassa asuva Kimmo tulee renkaat avolavalla kello kymmenen. Puolta tuntia myöhemmin on Kimmon luottorengaspajassa täysi kuhina päällä. Jokainen irroittaa omat renkaansa ja Mahmud, rengasliikkeen omistaja vaihtaa renkaat. Reilu pari tuntia kuhinaa ja jokaisella uudet tassut alla. Samoilla lämpösillä myös ilmansuodattimet ja menivät vaihtoon. Itse vaihdoin myös takajarrupalat. Markus kaikki jarrupalat.

Markus, Pasi, Jari ja Pekka vaihtavat nappulat alle, jotka ovat roudanneet Suomesta saakka… vailla tietoa nappularengasteistä… mutta ainahan nappularengasmiehet voivat ajaa tien vieressä… :] … Ari, Teijo, Jukka ja minä luotamme siihen että allroadkumeilla mennään loppuun saakka. Tekee ainakin elämän helpommaksi kun ei ylimääräisiä renkaita kyydissä.

Rengasliikkeestä öljynvaihtorastille jossa on tulla hiki ruuatessamme pohjapanssareita irti etelän lämpimän auringon alla. Öljynimulaitekin on, mutta se ei toimi. Kaikkiin pyöriin saadan kuitenkin öljyt vaidettua.

Illlalla Kimmon suosikki ravintolaan vanhaan kaupunkiin ja vielä enemmän illalla Kimmon suosikkibaariin turistikeskukseen, joka voisi olla mistä tahansa länsimaan isosta kaupungissa. Egyptillä on monet kasvot.

Uudet Anakee2't Kimmon avolavan kyydissä.

Mahmudilla homma oli sen näköistä, että renkaita on tullut vaihdettua ennenkin. Teijo sai myös paikattua puhjenneen sisärenkaansa.

Markus asettelemassa nappulatakarengasta kohdallensa.

Pyörien tukipukit olivat monen näköisiä. Tässä Pekan versio sivulaukkutuesta.

Toistaiseksi tällä retkellä ei ole ollut huolta laitumisesta, mutta saa näkee mitä todellinen Afrikka tuo tullessaan. Kuvan kaunotar Kimmon tyttöystävä Sabina. Coca-Colaa tiukempaa juomaa ei useimmissa paikoissa ole... :]

Päivä 21 | Moon Bay - Hurghada | Egypti

2010-10-10T09:03:00.000-07:00

551km | + 25,5 - +30,5 | Aurinkoista

Aamu-uinnilla alkaa tämäkin päivä Suezin lahdessa. Tänään kuitenkin matkaan jos yhdeksältä. Tie Sueziiin on autio ja hyväkuntoinen joten ensimmäinen sata kilometriä taittuu helposti tunnissa. Toiseen sataa meneekin jo vähän enemmän aikaa kun koitamme löytää kohtaa missä pääsisi kanavan rantaan. Sellaista ei löydy. Tarkoin vartioitua sotilasaluetta. Suezin kaupungissa pääsemme kuitenkin kanvan alkupaan penkereille.

Ja tänään tulimme sitten Afrikkaan aliettuamme Suezin kanavan tunnelissa. Lähi-Itä vaihtuu kanavan kohdalla Afrikaksi. Suezin kaupungissa pohjoissuunta vaihtuu niin ikään eteläsuunnaksi. Aamun ensimmäiset 100km olivat pohjoiseen. Kolmannella sadalla Arilta ja Tuulalta menee kumi puhki… ja kuinka ollakaan Ari onnistuu olemaan toiseksi viimeisen näkymättömissä renkaan puhjetessa. Onneksi se viimeinen mies oli Ari, meiltä kaikilta muilta olisi saattanut jäädä takasisärengas yksin vaihtamatta… 'helppo homma lämpimässä' Ari totesi jälleen kohdatessamme. Täytyy pitää mielessä, että helppo homma… :]

Ari pääsi tänään niin ikään sakkokuninkaaksi kahdella ylinopeussakolla… 150 egyptin rahaa ropsahti 126km/h nopeudesta 110km/h alueella. Markus ja Jukka saivat saman verran noin samoista nopeuksista lähdettyään muuta ryhmää edellä tavoittelemaan Hurghadaa. Meitä loppujakin yritettiin sakottaa mutta kieltäydyimme maksamasta kun poliisin peruste oli, että hän kuuli äänestä, että ajoimme liian lujaa. Itseasiassa ajoimme vähän alinopeutta kun Jukalta oli tullut varoistustekstari.

Hurghadassa pääsemme iloiseen seuramatkatunnelmaan. Hotellimme on venäläisten seuramatkahotelli. Kalevi Keihänen olisi tunetenut täällä olonsa kotoisaksi… :] … kaikki oli mukavasti rempallaan henkilökuntaa myöten, mutta tulee vielä epäilemättä öitä paikoissa, joissa muistelemme kaiholla Hurghadan luksusta.

Ari ja Tuula Sueazin kanava suulla… siinä missä kanava alkaa.

Moskeijoita riittää myös egyptissä. Aivan hotellin kyljessä ei ole vielä onnistunut olemaan kertaakaan. Mutta hyviä herätyskelloja ovat kun kohdalle sattuu.

Taukopaikka Suezin lahden vastarannalla eileiseen verrattuna.

Suezin ja Hurghadan välistä moottiritietä. Paljon on matkalla riisotteja mutta vapaata aurinkoista tonttimaata monin verroin.

GS800 kulkee yllättävänkin vaivattomasti myös kaksi päällä isolla kuormalla. Ennen Ritvan tuloa vähän kävi mielessä, että mitenköhän tuo kaksi päällä kahden tavaroilla, mutta jousi vain tiukalle ja no problem.

Päivä 20 | Nuweiba - Moon Bay | Egypti

2010-10-08T00:56:00.000-07:00

302km | +28 - 35,5 | Aurinkoista

Päivä alkaa aamu-uinnilla ja aamusnorklauksella, niin kuin kunnon seuramatkaturistilla kuuluu alkaa. Korallit olivat Nalhill Inn'n edustalla hyvät mutta kalat olivat harvalukuisia… tullissa tai aamu-unilla?

Koneet käyvät puoli yhdeltätoista ja suuntana Siinai, joka yllättää upeudellaan. St. Katherinen luostarin kautta menevä tie on käytännössä Egyptin upein tie. Karua, kuivaa, monimutkaista, vuoristoista. Nousemme korkeimmillaan 1800 metriin merenpinnasta. Itse luostarikirkon jätämme seuraavaan kertaan 'on noita kirkkoja nähty' oli yleinen mielipide… :]

Egyptin poliisi ei ainakaan ensimmäisen päivän perusteella kiusaa paljoa. Tiesulkuja on ja egyptiläisiä rekisterinumeroitamme kirjataan, mutta kaikista menemme rivakasti läpi.

Tämä päivä on aika lailla turistipäivä molemmista päistä. Neljältä iltapäivällä asettelemme mopojamme Moon Bay -bungalowien eteen ja puolta tuntia myöhemmin olemme uimassa Suezin lahdessa… ja puolta tuntia myöhemmin rantabaarissa.

Väkeä Egyptissä on 80 miljoonaa ja rapiat, mutta Siinailla asukaluvut ja -tiheydet taitavat olla harvempia kuin Suomessa.

Vatsaturbulenssejäkö? Pieniä väristyksiä alkanut olemaan parin bemarin päällä, mutta ei vielä mitään suurempaa… mutta varsinainen Afrikka alkaakin Sudanista… :] … ja tarkalleen ottaen olemme vielä Lähi-Idässä. Mantieteellinen Afrikka on Suezin kanavan toisella puolella.

Pekka aamuriippumattoilemassa Nakhill Inn and Dreamsin pihalla.

Egyptissä kameleita on tien laidoilla mutta myös pick-uppien lavoilla. Jukka ajamassa kamelikuljetuksen perässä.

Etelä-Siinai… on konerpyöräkuljettajan näkökulmasta jotakin samaa kuin hulpeita teitä hulppeissa maisemissa.

Poronsarvet matkalla länteen tässä kohtaa.

Päivän päättärimme Moon Bay sopii keskiluokkaisille hapattajille vallan mainiosti.

Päivä 19 | Agaba - Nuweiba | Jordania - Egypti

2010-10-07T11:11:00.000-07:00

42,8km | +28 - +36,5 | Aurinkoista ja aurinkoista.

Tallink vie Agabasta Nuweibaan… Tallinkin vanha katamaraani ainakin. Ohjeet seinillä viroksi, suomeksi ja englanniksi. Kotoisaa… niin ikään Punainen Meri ja Suomenlahti näyttävät aika lailla samalta kun katselukulma on katamaraanin ikkunasta. Lastaus ja purku onkin sitten vähän verkkaisampaa kuin kotikulmilla.

Ms Nefertiti Expresiä alettiin lastaamaan 1030 ja 1330 se lähti viimein liikkeelle. Nuwiebassa Egyptissä olimme 1440. 1530 pääsimme ulos aluksesta. Viisumi olisi passissa 1600. Vakuutus ostettu muutaman välirastin jälkeen kello 1700. Egyptiläisiä rekeisterikilpiä pääsimme kiinnittämään noin 1800. Noin 1900 saimme egyptiläiset ajokortit tassuihimme ja 1940 olimme viimeisestä rastista läpi. Viisi tuntia Ms Nefertiti Expressin rantautumisesta. Monta rajaa olen ylittänyt moottoripyörällä ja ilman mutta Egypti sisään oli ehdonta ykköstä lomakkeiden määrässä ja rasteissa. Venäjän ja Valko-Venäjän rajat tuntuvat Egyptin rinnalla läpiajojutuilta. Mutta maahan päästiin ja mukava hotellikin löytyi pikkuharhailujen jälkeen. Nakhil Inn and Dreams on oikea nimikukkanen, mutta itse paikka rantaviivassa meni ainakin omaan Top1'n tämän matkan osalta.

Hauska nähnä aamulla mitkä ovat maisemat ympärillä. Pimeässä päästiin perille päivän jokaisen 48km jälkeen… :)

Aamuhääräys alkaa olla loppusuoralla Agaban hotellin edustalla. Ryhmä alkaa olla kokonaan afrikkalaisessa aikakäsityksessä vaikka ollaan vielä Lähi-Idässä. Viimeinen pyörä on yleensä pakattu noin puoli tuntia virallisen lähtöajan jälkeen.

Autokannella ei ollut ruuhkaa. 1 bussi, 3 jordanialaista farmariautoa, 2 englantilaista maasturia ja 8 suomalaista moottoripyörää. Hondamies ja matkanjohtaja kiinnittämässä omiaan.

Ensimmäiset kymmenen metriä Egyptissä ajettu. Eli juuri saavuttu Nuweiban satamaan. Tässä kohtaa emme onneksi vielä tiedä, että kuluu melkein viisi tuntia ennen kuin 110m on täynnä... ;]

Pasi, Jukka ja Markus lomakesulkeisissa. Egyptin rajalla jokainen sai oman kansion, johon kertui carnetin ja rekisteriotteen lisäksi toistakymmentä erilaista blankettiä. Eri rasteilla paloi noin 1000 Egyptin puntaa, joka noin 120€ erillaista sisäänpääsymaksua.

Haloo, onko hotellilla? Olemme tässä valaistun kadun varressa.

Päivä 18 | Agaba / Petra | Jordania

2010-10-07T11:01:00.000-07:00

260km | +24,5 - +38 | Aurinkoista ja aurinkoista.

Ari ja Tuula jäävät Agabaan viettimään lomapäivää. Ritva lähtee Jukan, Markuksen, Teijon, Pasin, Pekan ja Jarin kanssa Hundai -pikkubusilla aamiaiselta kohti Petraa. Minä blogitan vähän ja suunnistan laivalipputoimistoon kolmen korttelin päähän. Ensin olin tosin pyörällä lähdössä satamaan, mutta hotellimme paljon tietävä vastaanottovirkailija ohjasi minut city -toimistoon.

Laivalipputoimistossa hyvä uutinen on, että huomenna pääsee speedboatilla ja siihen saadaan pyörät kyytiin. Huono, että minulla pitäisi olla kaikki carnetit ja passit, jotta liput voitaisiin kirjoittaa. Pyydän pitämään meille paikkoja ja hurautan Petraan.

Petra on käymisen arvoinen kaikissa mittapuissa. Eilainen ja omaleimainen planeettamme suurista nähtävyyksistä… ja riittävän lämmin. Hevosvankkurerilla kapeisiin soliin pääsevät ainoastaan eläkeläiset ja muuten heikossa jalassa olevat. Meno alas on kevyt… 5km alamäkeä. Takaisin 5km ylämäkeä joka ajaa pahat henget ruumiista jos sellaisia on… :]

Ritva valitsee mopokyydin takaisin Agabaan. Agabassa carnetit ja passit kainaloon ja laivalipputoimistoon. Come back after two hours, sanoo virkailija ilmastoidun tiskin takaa. Olen takaisin kaksi tuntia myöhemmin ja kaikki selvää. Liput mopoille, konepyöräkuljettajille ja matkustajille oo ja koo. Laivalippuja haastavammaksi osoittautuu korttilukija, joka lukee hdsc kortteja. Sellainenkin löytyy lopulta.

Agaba ei ole paljoa Porvoota suurempi ja iltaelämä vaikuttaa yhtä huimalta. Tosin aivan vaaraton kaupunki Agabakaan ei ole. Hondamiehen pyörästä varastettiin 2,5€ arvoinen lämpömittari!

Pekka oranssi kuvaa Teijo vihreää Pertassa.

Kamelikyytiä on tarjolla kuninkaiden portilla.

Olio marssista? ... ainakin paikallisten mielestä olemme outojen olioiden kulkue... :]

Laita se kamera pois tai jotakin vastaavaa taisi Ritva sanoa… :]

Aurinko laskee Israeliin. Israelin Eilat on kirjaimellisesti kivenheiton päässä Agabasta. Se jätettiin kuitenkin toiseen kertaan.

Päivä 17 | Madaba - Agaba | Jordania

2010-10-04T13:26:00.000-07:00

352km | +25,5 - +42 | Aurinkoista ja puoliaurinkoista

Aamu alkaa rengashuollolla. Teijo ei huomannut yöllä käydä tarkistamassa renkaitaan ja aamulla takagummi tyhjä. Mutta Teijon renkaasta selviämme helpolla. Purkki vihreää alkulimaa sisään ja matka jatkuu.

Päivän ensimmäinen stoppi on Mt. Nebo… Mooses vuori, tai vuori jolla Mooses sai yläkerrasta 10 käskyä levitettäväkseen. Moosesta ei näy mutta Mooseksen muistokiviä kuitenkin. Moosesta suurempia tunteita herättää päivän toinen stoppi, joka on Kuollutmeri… meri johon on vaikea hukkua nollapromillessa ja muutamassa siiderissäkin menee väkisin yrittämisen puolelle. Suolapitoisuus 33% ja hyvin kelluttaa.

Lämpöäkin on Kuolleen meren korkeudella -408m merenpinnasta riittävästi. Kun pari tuntia ajaa +42 asteen lämmössä niin +32 tuntuu sen jälkeen mukavan viileältä. Dead Sea Highwayssä on jotakin paljon samaa kuin ameriikan Dead Valley Highwayssä. Molemmissa pääsee samoihin fiiliksiin.

Yksi matkan upeimmista pätkistä tulee kohdalle kun kaarramme Dead Sea Highwayltä sisämaahan. Monta pientä tietä risteilee sinne ja tänne, mutta kun muutaman kerran olen hokenut Petra Petra, niille harvoille ihmisille joita näkyy päädymme pikku pikku serpentiinille luomiskertomuksen maisemiin.

Serpentiini syö sen verran aikaa, että olemme Petran porteilla kellon lähestyessä neljää. Päätämme jatkaa Agabaan ja huomenna turistibussilla Petraan. Periaatteessa Petraankin olisi voinnut jäädä vaikka eilen varasin huoneet Agabasta… eniten sinne kuitenkin veti laivaliput Egyptiin, joita meillä ei vielä ole. Huomenna pitäisi alkaa olemaan jos ylihuomenna mielimme Afrikkaan. Mutta se selviää huomenna se… :]

Mooseksen muistomerkillä Mt. Nebon harjalla.

Pekka tekemässä tuttavuutta nuorten kamelien kanssa. Kameleiden yksi hyvä puoli on, että ne erittäin harvoin jos koskaan päättävät yhtä äkkiä sännätä johonkin.

Kuviokelluntaa Kuolleessa meressä. Kuviossa tosin viellä kehittamisen varaa… ja harmihan se olisi jos kaikki aina ja heti täydellistä.

Paikallinen tietyöporukka tulossa tauolle samalle 10-kioskille.

Etelä-Jordanian vuoristomisemia Petran lähistöllä.

Päivä 16 | Damascus - Madaba | Syyria - Jordania

2010-10-03T23:24:00.000-07:00

232km | +26,5 - +38 | Aurinkoa pilvettömältä taivaalta.

Damascuksen aamu aukeaa aurinkoisena ja laittaessani virran päälle aamu yhdeksältä lämpömittari näyttää jo +26,5… eikö tuo siitä päivän aikana laske. Alamme olla retkemme kuumimmalla alueella. Alle +30'n päiviä tulee aikaisintaan Etiopiassa. Iltapäivällä pääsemme Jordanian puolella uuteen lämpöennätykseen… +38!

Damascuksesta tulemme ulos ruuhkitta. Liikenne tuntuu sujuvan vaikka väkeä Suomen verran. Tie rajalle niin ikään ruuhkaton. Ruuhka alkaa sitten rajalla… eikä sielläkään varsinaista ruuhkaa, mutta vajaa kolme tuntia pyörähtää ongelmitta hölkätessämme rastilta rastille. Lähi-Idän rajoilla osataan jalo rahastuksen taito. Jokaisen leimasimen kuljettajalle jotakin. Eräänlainen rahastuksen kukkanen on Syyrian paastapositumiskortti, jota myydään rajoilla á 10-12usd… siihen saa liimata vielä omin kätösin kauniin vaaleanpunaisen postimerkin. Vakuutukset moottoripyörille maksoivat Syyriaan 46usd/1kk. Libanoniin 50usd/vuosi. Jordaniaan 9€/1kk. Ja jokaiseen kolmeen maahan pakollisia. Viisumit olivat vastaavasti; Syyria 11usd, Libanon ilmainen, Jordania 11€.

Siiinä missä porot pyörivät jaloissa Lapissa, kamelit pyörivät jaloissa Syyriassa ja Jordaniassa. Päivän päättärimme on tänään vuoristossa kamelivapaalla alueella oleva Madaba, jonka alueella Mooses, Maria ja kumppanit hääräsivät kun raamattu -nimistä kirjaa kirjoitettiin. Madaben vanha kaupunki ei kykene kilpailemaan Damascuksen vanhan kaupungin kanssa, mutta on sympaattinen omassa sarjassaan. Majoitus on olla hieman kiven alla Madabessa kun turistibussit ovat löytäneet kaupungin. Mutta Black Iris majoittaa meidät perhe apartementokseen… :]

Damascuksen hotellin aamiaishuone oli samaa sarjaa kuin kaikki muukiin… paljon puuta ja krumeluuria.

Kuivaa ja kuivaa… Etelä-Syyria on kuivaa tai erittäin kuivaa. Siellä täällä kuitenkin keinokasteltuja viljelmiä.

Honeymuunarit… Ari tarjoaa Tuulalle huikat Camel packistään. Nestettä tahtoo alkaa kulumaan enemmän kuin sitä ehtii juoda… :)

Jono maastapoistumirkorttin myyntikioskille. Hämmästyttävintä tässä kuvassa että siinä oikea jono joka toimi. Kaikki muut näkemämme jonot ovat olleet v-muotoisia muodostelmia jos paras etuilija voittaa. Sitä ei kannata kysyä miksi jono auringossa sivuikkunalle kun rakennuksen edessä varjoisa katos... :]

Madaben turistitoimiston pihalla meidät ympäröi intialaisten turistien ryhmä.

Päivä 15 | Beirut - Damascus | Libanon - Syyria

2010-10-02T12:46:00.000-07:00

118,8km | +25 - +34 | Aurinkoista ja aurinkoista

Aamupäivä Beirutissa… tosin aika moni nukkuu aamiaisen takarajalle joka kymmeneltä. Aikaa jää kuitenkin pieneen saitsarointiin… tosin ei minulla ja Arilla. Ritva ja Tuula olivat yöllä hotellinaulassa samalla kellonlyömällä kuin mekin. Tavarat Arin ja minun pyörien päällä lisääntyivät huomattavasti elleivät jopa erittäin paljon… :)

Pieni uskonpuute on iskeä kun kannamme kaikki lastattavat tavarat pyörien luokse. Tuntia myöhemmin kaikki on kyydissä ja Ritva mahtuu takapenkille. Tuulallakin käy onni… hän mahtuu Arin takapenkille lastauksen jälkeenkin. Eli ei tarvitse ajaa lentokentän kautta.

Beirut ulos on kuuma… lämpö nousee 33-34 plussaan ja liikenne seisoo. Ensimmäiseen 10km vaatii tunnin, mutta sitte lähtee sujumaan ja Beirut jää alapuolellemme. Libanon on kapea. Beirutista, joka rannikolla, on Syyrian rajalle noin 60km.

Raja ei mitenkään express. Libanonista menee Syyriaan 4h. Tosin tunti siitä kuluu tax free shopping centerissä huikopalalla.

Damascukseen päivän viimeisillä valonsäteillä…. uuden vähän laveamman tulkinnan mukaan olemme perillä valoisaan aikaan jos katuvaloalue on alkanut viimeisen auringonsäteen kadotessa horisonttiin. Damascuksessa Ritva taksiin puhumaan kuskille sujuvaa syyria ja ajamme taksin perässä. Hotelli löytyy suhteellisen helposti.

Itse Damascus on positiivinen yllätys sekametelisoppabeirutin jälkeen. Kaupunki on yllättävän putzis kliin ja vanha kaupunki upea ellei erittäin upea. Ei mikään turisteille puunattu vanhakaupunki vaan aitoa asiaa. Muslimipuolelta ei löydy ravintolaa koska perjantai, mutta kristittyjen osasta alkaa löytymään kaikkea tarpeellista ja myös tarpeellisin, eli Syyrian tarrat! Eikä siinä vielä kaikki… löytyy valmiiksi myös Jordania tarrat!

Ja aivan erityisen mukavaa täällä Lähi-Idässä on matkanjohtajan näkökulmasta, että kenenkään garmin ei sano mitään ja löydämme perille helposti ja sujuvasti. Risteyksissä ei mene aikaa sen arpomiseen kenen navigaattori tietää parhaan reitin. Olen edelleen sitä mieltä että paras gps hotellille oudossa kaupungissa on paikallinen taksi… :)

Markuksen uusi aamubisnes. Ajovalot kirkkaiksi dirhamilla tai kahdella. Pulloharja juuri hankittu paikallisesta supermarketista.

Jukka, Jari ja toistaiseksi tunnostamaton herra X Beirutin puolenpäivän ruuhkassa.

Laskeutumassa alas jossakin noin keskellä Libanonia Beirutin ja rajan välissä.

Viimeinen leimankuljettaja Libanonista poistuessamme… työllistämme hyvin rajaviranomaisia. Libanonista ulos kolme eri leimasimen kuljettajaa.

Hymy on herkässä (paitsi Arilla (dinaarit loppu?)). Olemme juuri löytäneet Dmascuksen vanhasta kaupungista tarrakaupan. Jonossa kassalle; Pasi, Ari, Teijo, Jari ja Pekka… Markus, Jukka ja minä olemme jo hoitaneet homman… :]

Päivä 14 | Adana - Beirut | Turkki - Syyria - Libanon

2010-10-01T14:22:00.000-07:00

30.9.2010

562km | +25 - +33 | Sol

Se onnistui kuin onnistuikin. Adana - Beirut väli kahdella rajanylityksellä. Turkki - Syyria raja 1h 45min. Syyria - Libanon raja 2h +30min… 30 minuuttia tulee paluusta rajalle hakemaan unohtuneita leimoja. Rajamiehet unohtivat yhdet leimat passeista. Olimme ehtineet toistakymmentä kilometriä rajalta kun paljon elämää nähnyt musta Opel Record kurvaa eteemme ja joku viittoo kiivaasti pysähtymään. Se oli yksi rajamies se. Lähden Recordin perään takaisin. Ari lähtee turvamieheksi. Loput jatkavat Beirutiin.

Loput löytyvät kuitenkin moottoritien varesta 60km ennen Beirutia. Markus ei ole huolelliisesti katsonut mihin ajaa ja oli ajanut mutterin päälle, joka päättänyt mennä renkaan läpi. Seurasi päivän päätepuhteiksi Markuksen takasisärenkaan vaihto. Beirutiin tulossa pimeällä on jotakin samaa kuin Las Vegasiin tulossa. Neonvaloa vilkkuu ja välkkyy vähintäänkiin riittävästi.

Päivän Syyria osuutemme oli vähän reilu 200km. Liikenne käy yhä luovemmaksi. Syyriassa alkaa olla jo reilua kaikki ohittaa meininkiä… kaikki ohittaa mistä kolosta sattuu pääsemään. Mikä noihin kunnon syyrialaisiin menee kun pääsevät auton rattiin kysyi Ari.

Turkki jätti itsestään hyvinkin positiivisen mielen poistuessamme. Ari ajoi kärjessä ja pysäytti jalkakäytävälle gorekuumissaan juomakioskin viereen. Sen sijaan, että kioskin vieressä olleet poliisiit olisivat olleet kiinnostuneita parkkeeraustavoistamme, he olivat innokkaita tietämään mistä tullaan ja mihin mennään. Kun yhteistä kieltä ei ollut, niin hetken kuluttua viereisein koulun englanninkielen opettaja oli haettu tulkiksi ja seuraavan hetken kuluttua istuimme koulun opettajan huoneessa siemailemassa teetä itämäisista laseista poliisien, englannin kielen opettajan, apulaisrehtorin ja rehtorin kanssa. Ja luonnollisesti meitä kierrätettiin luokkahuoneissa lapsia villitsemään. Koulun pihalta pois pääsy kesken välitunnin olikin jo haastavamman luokan temppu.

Pekka Iskendurin kohdalla keula kohti etelää.

Ryhmä järjestäytymässä luokkakuvaan Anakyassa.

Oikealla Anakyan koulun englanninkielen opettaja, jonka jokainen olisi mielellään kelpuuttanut takapenkilleen henkilökohtaiseksi tulkikseen… :) … keskellä rehtori ja vasemmalla apulaisrehtori.

Welcome to Syria… eli askel kohti vähän eksoottisempaa maailmaa ja ensiaksel Lähi-Itään tällä matkalla.

Ahdullah näytti mallia miten 125GL Hondaa lisävaloilla keulitetaan. Olisi vaihtanut päittäin Pekan GS1200F'ään.

Päivä 13 | Ankara - Adana | Turkki

2010-09-29T13:11:00.000-07:00

525km | +19 - +29,5 | Aurinkoista ja pilven hötteröä

Ankara on iso kaupunki huomaamme aamulla sieltä ulos ajaessamme. Ei Istanbulin kokoluokkaa, mutta muutama Helsinki kuitenkin. Ja Ankara jättää itsestään vähän Ankaran mielikuvan. Ei toptenissä jos Suomesta pitäisi jokohkin ulkomaan kaupunkiin muuttaa. Päivän päättärimme, Adana voisi sen sijaan hyvinkin olla toptenissä.

Koneet käyvät ysiltä ja päivän ensimmäinen stoppi Suzuki -liikkeessä, josta itse kukin lähtee pullo ketjurasvaa mukanaan… no Pekka kuitenkaan ei… ;) … Markus poistuu lisäksi saappaat täynnä reikiä. Eli Markuksen crossibuutzit saivat tuta kun Turkin kaunein porakoneen käyttäjä porasi niihin kymmenkunta reikää molempiin… ilmastointireikiä!

Tarkoitus oli ajaa eilisen tapaan lungaillen päätietä Adanaan, mutta puolessa välissä matkaa itse kunkin pyörä alkaa halajamaan pikataipaleille, eikä päätien nuohoajia enää löydy. Pari hyvää pikataivalta sen sijaan löytyy.

Adanassa hyvässä ajassa ennen pimeää ja hottellikin taitaa olla matkan ykkönen. Top3'ssä kaikissa tapauksissa. Illan ravintola menee sekin top3'n ravintolasarjassa. Usko on vähän hiipua haahuillessamme keskustaa, mutta sitten kohdalle osuu täysosuma. Ruokaa ei varsinaisesti tarvitse tilata vaan sitä alkaa tulemaan eteen vähintäänkin riittävästi. Omistaja kiittelee kädestä pitäen poistuessamme.

Huomenna edessä todennäköisesti matkan haastavin päivä. Tavoitteena päästä Beirutiin saakka kahdella rajanylityksellä. Onnistuuko? Selviää huomenna. Adana menee nyt unimaahaan.

Keskeltä Turkkia löytyi iso suolajärvi… Tuz Göly.

Markus kaivertaa Lethermannilla porakoneella tehtyjä ilmastointireikiä suuremmiksi. Toimiiko? Selviää sekin huomenna kun edessä ensimmäinen aikuisten oikeasti kuuma päivä.

Pojat hartaana lounaspizzojen ääressä minareetin raikaessa.

Onko Garminin voittanutta? On. Paikkakuntien nimet jeesusteipissä. Itse olen kääntymässä vähän sille kannelle, että navigaatorit voisi poistaa kaikista pyöristä. Nyt itse kukn huitoo risteyksissä eri suuntiin kun garminit näyttävät usein eri reittejä ja maalaisjärki on jäässä.

Etelä-Turkin vuoristo alkaa olemaan edessä. Aakeaa laakeaa riittää Turkissakin siinä kuin Pohjanmaalla ja Texasissa.

Päivä 12 | Istanbul - Ankara | Turkki

2010-09-28T13:59:00.000-07:00

433km | +16,5 - +31,5 | Aurinkoista ja polussa vähän pilven hattaraa

Pekka testaa ovatka turkkilaiset rehellistä väkeä jättää yöksi garmininsa pyörän telineeseen kadulle. Kyllä ovat. Garmin on paikoillaan aamulla. Päivällä se tosin lentää itsekseen katuun. Mutta onneksi ei moottoritielle vaan vasta kiihdytettäessä sinne.

Aamupäivä on tänään kulttuurikäyntiä. Kohteena Istanbulin kuuluisin nähtävyys, hulppea sininen moskeija, tarrakauppa ja basaari. Koneet käytvät puolilta päivin. Hotellin kadunvarsiparkkiksen pitäjän kanssa pääsemme alustavaan käsirysyyn kun tämä alkaa tukkimaan tietä autoilla. Parkkihinta kun oli noussut saapumisestamme kolminkertaiseksi. Ei auttanut kun maksaa kun lankupätkiä alettiin hakemaan aseiksi… ;)

Päivän ajo oli tänään kevyttä moottoritielungailua alusta loppuun ilman pikataipaleita. Tosin arvokasta lungailua. Minimimaksu 25€, joka peritään myös moottoripyöriltä. Ankarassa vielä 15€ kayttämättä. Se säästyi ensi kertaan sitten. Jos tänä päivänä haluaa Turkissa ajaa kilometrinkään moottoritietä on pakko ostaa minimissään 25€'n arvoinen moottoritiekortti. Ajelu ei Turkissa muutenkaan halpaa. Bensalitra maksaa melkien 2 euroa… eli enemmän kuin Norjassa! Maisemat kuivuivat ja jylhistyivät pitkin päivää ja pääkaupunki Ankara keskellä karun upeaa vuoristoa.

Niin hondamiehen kuin bemarimiesten koneet toimivat ongelmitta. Pasin jäähdytysletkut ovat myös pysyneet paikoillaan hondamiehen remontin jäljiltä. Pekan bemari kulkee jo normaalisti sekin.

Päivä päättyy kebabiin kun Turkissa ollaan. Löytyi hyvä ravintola, jossa sai tilata kuvista. Sopii hyvin putkiaivoisille konepyöräkuljettajille… ainakin olen kuullut kotona useamman kerran, että miehet ovat putkiaivoisia. Mutta miesten aivojen rakenteesta riippumatta Aasiassa ollaan onnellisesti ja huomenna reilu 500km etelään.

Päivän kulttuuriryhmä Sinisen Moskeijan sisäpihalla. Vasemmalta Ari, Markus, Teijo, Jukka, Pekka ja Pasi... itte maassa selällään. Opein kuvaustyylin kesäkukuun 2010 Routella Merja Malkilta... :)

Itse Sininen Moskeija, joka Istanbulin kuuluisin nähtävyys.

Ari kuivatestaamassa paikallisten poliisien V-Stromia. Veti ilmeen muikeaksi.

Istanbulin ja Ankaran välistä moottoritietä, joka jylhistyi ja komistui mitä lähemmäksi Ankara tuli.

Pasi painamassa itään päivän viimeisillä auringonsäteillä. Tänään ei mennyt pimeäajoksi vaikka vasta yhdeltä päästiin Istanbulista ulos. Aurinko laski ajaessamme Ankaraan. Laskee itse asiassa noin seitsemältä.

Päivä 11 | Varna - Istanbul | Bulgaria - Turkki

2010-09-27T23:18:00.000-07:00

578km | +20 - +28 | Aurinkorasvapäivä

Päivä alkaa Jarilla ja minulla Varnan postissa… 15 kiloa lähtee Ritvan iloksi Tuusulaan ja reilu 5 kiloa Belgiaan. Tuusulan paketissa myös Pekan, Pasin ja Arin toppavuoria ja toppahanskoja ja muuta lämmintä.

Vähän yhdeksän jälkeen nokat ovat kohti etelää. Bulgarian maaseudun etelää tutkimme sitten aika perusteellisestikkin muutaman harhaan ajon seurauksena. Suurin harha tulee omasta navigaattorin käyttö noviiseudestani. Garminini päättää jostakin syystä toimia aamupäivän ja sen toimivuuden ilosta kokeilen Burgasin kohdalla mikä lyhin ja mikä nopein reitti. Tulos sama ja eikun hanaa… 50 kilometrin jälkeen Markus alkaa protestoimaan kun hänen laitteensa näyttää ihan muuta. Päädymme pienille oikopoluille ja meneehän siinä tunti jos toinenkin ekstraa. Mutta tiet pieniä ja hauskoja… ja uskallan veikata, että ei yhdenkään muun suomalaisen ajamia… eikä kyllä monen bulgarialaisenkaan… :]

Turkin raja kuiten löytyy ja olemme yli puolessa tunnissa ja allekin. Ja kun päivän metsäautotiet hoidettu niin pääteitä Istanbuliin. Pimeälle menee mutta perillä reilusta saman vuorokauden puolella. Kebabit edessä tosin vasta seuraavan päivän puolella.

Ajatus oli ajaa viimeiset 160km moottoritietä. Moottoritien käsöörskä yrittää kuitenkin ryöstää meidät… 160€, että pääsisimme motarille. Ei tule kauppoja. Lähdemme etenemään rinnakkaistietä 100D, mikä enimmäkseen sekin nelikaistainen ja vetää hyvin. Hotelli löytyy monen taksin perässä piruetin jälkeen mutta löytyy ja on aivan vanhan kaupungin sydämessä. Vanha kaupunki ei ehkä kerro koko totuutta Istanbulista, mutta pahuksen upea se on silti.

Jarin kanssa postissa… toppaa lähtee pohjoiseen.

Taivas löytyy Shellistä… Shellin kaikki Bulgari -tarrat menevät kuin kuumille kiville.

Jukka ja Pasi katselemassa Mustaa merta.

Markus harjoittellee vedenjuontia kypärä päässä. Onnistuu kyllä, mutta on se helpompaa jollakin tapaa ilman että kypärä on päässä.

Bulgarian viimeinen bensis ennen Turkkia.

Päivä 10 | Varna | Bulgaria

2010-09-27T23:00:00.000-07:00

0km | +22 - +26 | Sataa ja paistaa

Huoltopäivä, vapaapäivä… eli relapäivä. Markus ei löytänyt tiskiharjaa mutta Jari löysi laturin tietokoneeseena. Vanha unohtui Romaniaan. Pasi, Jukka ja Teijo kurvailevat Sunny Beachille. Pekka etsi poraa… kenkiin aikoo porata ilmastointireiät. Ari säätää navigaattorinsa. Minä vietän laatuaikaa tietokoneeni kanssa… ja kaksi pitkää yötä Varnassa mikä eniten ykköstä.

Varnan katedraali hotellin katolta kuvattuna.

Ari sähköhommissa.

Jari pakkaa uudestaan. Nyt alkaa olemaan mallillaan.

Päivä 9 | Curtes de Arges - Varna | Bulgaria - Romania

2010-09-26T02:40:00.000-07:00

421km | +13,5 - +27 | Muutama aamupisara. Loppupäivä puoliaurinkoista.

Tänään se sitten varsinaisesti tulee… etelän lämpö. Bucarestin jälkeen lämpötilat alkoivat nousta ja Bulgarian rajan pinnassa alkoi näyttämään 27 astetta. Eikun jarrut kiinni ja kuoriutumaan. Vaikuttaa siltä, että huomenna Suomeen lähtee seuraava varustelähetys. Vaimoni Ritva, joka vastaanotti ensimmäisen lähetyksen ei tosin ollut järjettömän ilahtunut 30 kilon kassista jonka sai postista raahattavakseen… mutta nyt vain pikku pakatti… ei toppavuoret paljoa paina… ;)

Olimme tänään myös kultturellejä. Kulttuurikohteemme oli nykyinen parlamentti, entinen Chausescun palatsi… ei nyt opastetulle kierrokselle kuitenkaan, mutta pyörät parkkiin palatsin eteen ja megoja muistikorteille.

Bucarestissä ilmaantuu vuoden 2008 Pan-America matkalla bemareista tuttu, 'jäähdytysnesteet nilkoille' -ongelma. Ohjelman aloitti Pasin pyörä. Pidetään peukkuja ja varpaita, että tauti ei leviä. Ongelma ei sinänsä suuri mutta viheliäinen varsinkin kun toistoa alkaa olemaan riittäväti.

Mustanmeren rannalla Varnassa hyvissä ajoin. Hyvissä ajoin on auringon paistaessa ennen kuutta. Hotelli löytyy kuin löytyykin pikku pikku kadun varresta näkyvästi mutta hyvin piilotettuna. Perille vei Pasin IPhonen TomTom Garminien nostettua kädet pystyyn. Oman Garmini kommentointi on päättynyt. Uuden takuulaitteen saan Libanonissa.

Hondamies korjaa Pasin bemarin jäähdytysletku ongelmia.

Kawasakimies (Jukka siviilissä) korjaa Pasin bemarin kiehunta ongelmia 5km edellistä kuvaa myöhemin. Hondamies kyllä käytännössä hoiti homman, mutta jäi vain ilmatasku johonkin, joka esti nesteiden pyörimisen. Mutta kuntoon tuli ja matka jatkui Varnaan ongelmitta.

Chausescun muinaisen palatsin porteillä… hulppea on.

Vaatimaton ei ollut myöskään palatsille menävä bulevardi.

Varnan Be Happy -ravintolan seafood platter… ja erinomaisen hyvää. Konepyöräretkikuntamme suosittelee. Jos olet kulmilla niin ravintola löytyy kävelykadun yläpäästä lähellä katedraalia.

Päivä 8 | Satu Mare - Curtes de Arges | Romania

2010-09-26T01:41:00.000-07:00

24.9.2010 | +5 - +24,5 | Aurinkoista | Romania

Tänään Romania FunRun… reilu puolet päätietä mutta se loput erinomaisen hauskaa maalaismutkaa. Ja kaikista lopuksi tie 7C, joka pesee monen mielestä parhaat alppimutkatkin. 7C on pohjoisesta tultaessa noin 80km serpentiiniä kirjaimellisesti. Maisemien katselu jäi seuraavaanaan kertaan kun ajoimme 7C'n pimeässä… tai itse asiassa täysikuussa. Ja siinä on puolensa, vastaantulijat näkee ja muuta liikenettä ei käytännöllisesti katsoen ollut. Halavatun hauska tie. Käy ajamassa jos kuljet kulmilla.

Romaniassa tuntuu olevan paljon poliiseja tien varessa ja erityisesti kylissä. Joka toisen kylän keskustassa tuntuu seisovan poliisi. Äkkipäätä vaikuttaa kuin heidän ainoa tehtävänsä olisi olla näkyvillä. Nojailevat Dacioihinsa, puhuvat puhelimessa, puhuvat keskenään ja välillä joku tietäkin vilkuilee. Ylinopeussakkojen kirjoittamiseen ei käytänössä ole suurta mahdollisuutta tehokkaan poliisista varoitus systeemin pyöriessä. Vastaantulijoiden valot vilkkuvat aina jos seuraavasa kylässä polliisi.

Neljän kaktuksen matkalla nähtävyydet katsotaan moottoripyörän satulasta. Kuuden kaktuksen matkalla maisemiakaan ei ehdi katsoa moottoripyörän satulasta. Arin iltakommentti… tarkoitti kuitenkin varmaan pikataivalta 7C… :)

Jos Garmini jätetään pois laskuista, niin tänään ei teknisiä ongelmia. Taalerilla saa ja bemarilla pääsee, vai miten se menee.

Satu Maren hotellimme, jota katsoin yöllä ohiajaessa, että tuonne mentäisiin jos ei olisi varausta.

Lähtöaika (1000) mennyt 20 min sitten ja pojat häärää… alkaa olemaan afrikkalaista aikakäsitystä ilmassa? ... :]

Päätietkin menevät Romaniassa usein kaupungin keskeltä. Hidasta mutta näkee paikallisia kyliä. Tässä kohdalla Cluj-Napoca

Romanialainen tyypillinen maalaiskylä.

Kylttejä yössä tie 7C'n varrella. Tänään ei mennyt kovin myöhään jos mittapuuna eilinen. Olimme hotellilla kello 2200 ja päivällinen oli edessämme kello 2230.

Päivä 7 | Katowice - Satu Mare | Puola - Slovakia - Ukraina - Unkari - Romania

2010-09-24T15:07:00.000-07:00

23.9.2010

589km | +9,5 - +23,5 | Aurinkoa pilvettömältä taivaalta

Tänään se sitten tuli testattua. Hondamies jää tien poskeen ensimäisenä kun tankit alkavat kuivumaan… koitin lanseerata Teijolle slogania 'bemarilla olisit jo pitkällä', mutta ei tuo Honda mies ainakaan vielä lämmenyt, mutta katsotaan matkan edetessä… ;)

Ja tuli sitten tunneissa pisin päivä ainakin toistaiseksi. Ei kuitenkaan 15 enempää. Ajelimmme navigaattoreiden lyhintä reittiä ja kuinka ollakaan löysimme itsemme jossakin kohtaa ennen auringon laskua Ukrainan rajalta. Eikun yli ja Ukrainaan. Puolen tunnin ajon jälkeen löysimme itsemme Unkarin rajalta… ;] … kaikkien paperikartat alkavat vasta Egyptistä. Paperikartat olivat olleet paikallaan myös tullessa puolilta öin Satu Mareen. Tuijotin tänään enimmäkseen toimineen Garminin näyttöä ja se mokoma vei meidät 30km hotellin ohi. Osoite oikea mutta postinumero väärä. Mutta saimme tutustua paikalliseen rauhalliseen maaseutuun. Tuntia aikaisemmin ajoimme jo hotellimme ohi. Katselin että tuonne mentäisiin jos ei olisi varausta. Päivällinen napsahti eteemme kello 0200… telepizzan perhepizzata, joista jäi reilustu hotellin henkilökunnallekin… :]

Ari ja Jari kaahasivat tänään Slovakiassa sakkohuiput… 74km/h 60 -kympin alueella… 14 yli ja á 50€ on the spot.

Pekan jarrujen suhteen tilanne normalisoitumassa. Näyttää siltä että takalevy hinkkautunut uomiinsa eikä enää kuumene pahasti.

Yläkuva; Punainen flyygeli Katowisen yössä.

Toiseksi ylin; Puola on tasainen mutta loppuhelpotusta näkyvissä.

Keskellä; Onnellinen vasta sakon saannut konepyöräkuljettaja vasemmalla ja onnellinen virkistyskassaan juuri rahaa saanut slovakialainen poliisi oikealla.

Toiseksi alin; Työn sankareita Ukrainassa. Takana patsas, etualalla Markus.

Alakuva; Hondamies ja Pasi päivällisellä… puolitoista F800GS'n eturenkaan kokoista pizzaa jäi yli.

Päivä 6 | Ms. Finnarrow - Gdynia - Katowise | Puola

2010-09-22T15:21:00.000-07:00

22.9.2010

568km | +9,5 - +18 | Aurinkoa pilvettömältä taivaalta

Lodz'ssa, Puolan toiseksi suurimman kaupungin kohdalla iloinen Puola pääsi parhaimpaansa… 6km tunnissa. Mutta ok, ei normaali tilanne. Suuria tietöitä. Muumimaa Ruotsin jälkeen Puola tuntuu työssäkäyvien aikuisten oikeasti mukavalta paikalta ajaa. Nopeusrajoituksia on mutta kukaan ei niitä noudata… eli aja miten ajat kunhan et turi. Ruotsissa ei olla kaukana siitä päivästä kun polkupyöräilijät menevät taajamissa autoja nopeammin.

Puolan Touran on päivän kulttuurikohde. Upea kaupunki upealla keskustalla. Pirtelöt Touranissa ja matka jatkuu. Nenä on crossikypärässä musta Katowisen ollessa kohdalla. Mustaa nokea työntäviä rekkoja vielä riittää vaikka tilanne on paljon parantunut viime vuosina. Viimeisen puolen tunnin aikana nokea ei näy kun menee pimeän puolelle.

Illalla Pekka on paineessa. Lupaa viedä meidät maailman parhaaseen ribsi-ravintolaan, vaan ravintolaa ei löydy. Ehkä toivumme löytymättömyydestä viimeistään Varnan rannoilla?! Tatjana löytyy kuitenkin, missä hyvää ellei erinomaista ruokaa.

Ja yeevee… oma blingbling -Garmin hyytyi jälleen. Nyt päivä puolivälissä. Ritva tuo uuden Garminin Beirutiin? Pekan takajarrut sen sijaan toimivat toista päivää noin ok… pidetään peukkuja ja varpaita niiden puolesta sinne Beirutiin.

Ja kyllä kyllä. Etelän lämpö alkaa tuntumaan. Tänään parhaimmillaan +18. Tarkoitti myös, että tänään tauoilla vähennettiin kampetta kun tähän asti lisätty jos ollut lisättävää.

Yläkuva; Gnydian satama oli kohdalla puoli tuntia luvattua aikaisemmin… mikä ainoastaan positiivinen asia.

Toiseksi ylin; A1… pikatie Puolan halki jossa pätkiä joka makuun.

Keskellä; Tietyöjonossa A1'llä. Hondamies etumaisena.

Toiseksi alin; Päivä pieni huikopala. Tilasin halvinta mitä listalla oli. Tuli iso salaattiannos, 8 perunaa ja kauhallinen lihasoossia. Mutta yes, nälkä ei päässyt yllättämään loppumatkalla.

Alakuva; Lodzin ruuhkaa. A1 oli kirjaimellisesti tukossa ja meidä sivulaukuilla keskikaista tekee tukalaa. Kyllä sitä

kuitenkin pääsi kun lähdimme puskemaan.

Päivä 5 | Örebro - Karslkrona - Ms Finnarrrow | Ruotsi - Puola

2010-09-22T11:37:00.000-07:00

21.9.2010

408km | +9 - +13,5 | Pilviä ja aurinko… ensimmäisiä tänään enemmän.

Huoltopäivä, varikkopäivä ja postituspäivä. Jukka on postissa ensimmäisenä laittamassa ylimääräistä tavaraa Suomeen. Minä ja Pasi hyvinä kakkosina. Meillä matkassa myös Jarin ja Pekan palautuskuormat. Ja ihan hyvä satsi tavaraa lähtee Suomeen. Seuraava postitus Varnasta?

Ari ja Markus lähtivät taipaleelle tänään ensimmäisinä. Kohteena Trollhettan ja Touratech. Ari ei sitten ostanut TomTomia vaan blingbling Garmin Zumo 660'n. Toivotaan sille pitkää ikää. Markus sai omaan Garminiinsa uuden jalan ja taas pelittää. Oma Garminini toimi sekin jo toisen päivän peräkkäin!

Pekka ja Jari matkaan seuraavina. Pekalla tavoitteena saada helpotusta jarruongelmaan Kumlan BMW -huollosta. Ei onnistu. Takajarrut toimivat kuitenkin eilistä paremmin, eli jarrut eivät laahaa yhtä pahasti. Uusi takajarrulevy tulee paremman puoliskoni Ritvan mukana Beirutiin. Kaikkea muutakin pikku tilausta alkaa Ritvalle olemaan… :) … Pekan päivä ei muutenkaan ihan täydellinen. Kamera unohtui Kumlan bemariliikkeen tiskille. Mutta toistaiseksi elämme uskossa, että saadaan takaisin. Postiin suomeen ja Ritvan mukana Beirutiin?

Jarilla sen sijaan meni Pekkaa paremmin ja Jari sai uuden takarenkaan. Oli mokoma lähtenyt matkaan vanhalla renkaalla. Olisi sillä ehkä Turkkiin päässyt mutta ei Hurghadaan. Lisäksi jari osti yhden napputakalarenkaan kyytiin joten Jarilla Hurghadassa takarengasta yli oman tarpeen kun sielläkin uusi gummi odottamassa… mutta tuo kuitenkin positiivinen ongelma.

Jukka, Teijo, Pasi ja minä lähdemme matkaan puolilta päivin. Melkein kuin vapaapäivä, kun pitkät unet ja kahdeltatoista matkaan. Koko porukka Karslkronan satamassa kuuden ja seitsemän välillä. Meillä jälkijoukolla hauska ajopäivä kun seurasimme navigaattorin lyhintä reittiä. Matkaan osui pari erinomaista Skånen pikataivalta.

Ms FinnArrow Karlskronasta Gdydiaan on rekkalaiva. Kyydissä 1 polkupyorä (selvittämätöntä kansallisuutta), 9 moottoripyörää (1 ruotsalainen), tusinan verran henkilöautoja ja sata rekkaa. Joten meno yökerhossa jota ei ole, oli sen mukainen… :]

Yläkuva; Jari ja Pekka Örebrossa lähdössä kohti päivän varikoita.

Toiseksi ylin; Pasi Örebron postissa lähettämässä päällimäiset ylimääräiset kotiin.

Keskellä; Missä mennään mikä maa. Pasi ja Jukka tutkivat Puolan karttaa, josta sijaintimme Skånessa ei selviä.

Toiseksi alin; Ms. FinnArrow saapumassa Karlskronan satamaan.

Alakuva; Pekka ja kiinnitysliinat… kyllä se siitä… ja viimeistään aamulla selviää tuliko kireydet kohdallensa.

Päivä 4 | Östersund - Örebro | Ruotsi

2010-09-20T14:03:00.000-07:00

546km | +4 - +14,5 | Enimmäkseen aurinkoista

Päivän ehdoton kohokohta on Voxnan pikataival… 86km mutkasta mutkaan välillä pyörän sivuseisontatuet kipinöiden. Pieni hauska tie 296 jotakuinkin päivämatkan keskellä… ja käytännöllisesti ilman muuta liikennettä. Markuksella pikataival tosin jäi väliin kun hän harhaili omille teilleen jo Öresundissa. Löytyi tosin 300km myöhenmin Rättvikistä… :]

Garmin osastolla oma navigaattorini päättää tänään toimia. Markuksen ja Ari Garminit sen sijaan eivät toimi. Pojat lähtevät tekemään huomenna Trolhättänin Touratechille 200km extramutkan. Ari uuden Garminin toivossa. Markus uuden jalan toivossa. Seuraava retki sitten TomTom kauppaan?

Pekan takajarrulevy päivän murheen kryyni. Jarrut laahaavat yhä pahemmin ja levy kuumeneen yhä pahemmin. Soittokierros ympäri etelä-Ruotsin paljasti, että ei yhdessäkään BMW -liikkeessä takajarrulevyä varaosana hyllyssä. Yhdeltä tämän Blogin lukijaltakin tuli ohjeita, jotka tarkistimme, mutta eivät valitettavasti auttaneet. Kiitos kuitenkin tuesta. Huomenna Pekka aikaisin aamusta lähikaupunki Kumlaan, jossa BMW -huolto ja jotakin mahdollista apua.

Mutta jarru- ja garmin ongelmista riippumatta sää lämpenee ja huomenna viimeinen Scandinavia -päivä… ja aamulla postiin laittamaan ylimääräistä kampetta kotiin.

Yläkuva; Nettiriippuvuudusta olen paljon kuullut. Tällä matkalla se myös näkyy. Jos Jarilla ei ole joka ruokailun yhteydessä läppäri edessä niin IPad kuitenkin.

Toiseksi ylin. Pasi parkkeeraamassa Öresundin Videotekin eteen.

Keskellä; Mitä tämä mies tekee? Tulevien huoltohommien tarkkailua?

Toiseksi alin; Matkalla kohti etelän sinisiä taivaita.

Alakuva; Pasi, Jari, Teijo ja Jukka Rättvikin kahvilassa odottamassa päivän huikaisevaa palaa... näyttävät oleb sen tarpeessa... ;]